Nonniin, nyt on niin, että olimme tänään Grahamin kanssa katsomassa lähipubissa Suomi-Valko-Venäjä -ottelua ja olen tyytväinen näkemääni. Hyvinhän ne vaikuttaa pelaavan. Kaiken kaikkiaan olen niin lapsellisen innoissani huomisesta lähdöstä olympiadeihin että voihan voi. Kyllä urheilu on aika mahtavaa silloin kun se herättää positiivisella tavalla tuneita. Ja sinnehän mennään hyvässä kansainvälisessä ja pohjoismaisessa yhteishengessä joka tapauksessa eikä mitään uhittelemaan. Ja länsirannikko on kiva nähdä, ja Vancouver, josta olen kuullut niin paljon hyvää. Laitan kuvia ja tarinoita sitten ensi viikolla. Palaan siis torstaina.
Pikku vinkki maanantaiaamulle: Turun seudulla asuvat(en tiedä toimiiko esim. netin kautta muuallakin), kuunnelkaa Vega Åbolandia ennen matsin alkua (n.6.40-7.00 välisenä aikana) ja saatatte kuulla tutun äänen!
Viime viikonloppu oli taas aivan mainio. Annina palasi Québeciin, tällä kertaa kavereidensa Carmenin (Saksa/Sisilia) Nathalien (Sveitsi) ja Alexin (Sveitsi) kanssa. Ja todella kivan viikonlopun vietimme, talvikarnevaaleilla pyörien ja iltoja istuskellen. Tänään räpsäytin referaatin nationalismin ja historiantulkinnan suhteesta, joten nyt on kaiken kaikkiaan aika mukava fiilis. Koputus puun, ja terveiset sinne Suomeen taas, kuulukaa itsestänne!
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
perjantai 12. helmikuuta 2010
Karnevaaleja ja muuta hauskaa
Päivien päivää! Pieni päivitys taas francojen kaupungista! Päivät ja viikot kuluvat yhä vain nopeammin, ja Suomi alkaa häämöttää jo horisontissa, hyvässä ja pahassa. Olen tosin päässyt hyvään emotionaaliseen balanssiin kotiinlähdön suhteen, paras vain hyväksyä, että reilun kahden kuukauden päästä on aika palata Suomeen. Toistaiseksi ainakin, eihän sitä mistään koskaan mitään tiedä.
Viime viikonloppu oli aivan loistava. Kuten jo aikaisemmassa blogissa ennakoinkin, ystäväni Annina tuli tänne, ja vietimme loistavan viikonlopun hänen ja täkäläisten kavereideni kanssa. Annina ihastui Québeciin itse asiassa niin paljon, että palaa kavereineen tänne jo huomenna viikonlopuksi. Perusteluina mm. se, että Québec on niin kiva kaupunki ja se, että kaverini ja elämäni täällä, kaikki, on kuulemma niin mahtavata. Ja aika kivaahan se on tajuta, kun joku toinen sen noin suoraan ilmaisee, että helekkari, näinhän se tosiaan on! Omassa hienossa kämpässä on ihan mahtava asustella, kun voi kutsua ihmisiä kylään. Äsken juuri oli québeciläinen kaverini Anne-Marie kahvilla ja pannukakuilla (jotka tein Anninan jenkeistä tuomasta lisää vain vesi -jauheesta). Viime perjantaina meillä oli puolestaan jo perinteiseen tapaan pre-baari -illanistujaiset, väkeä oli reilusti, meidän asukkien lisäksi Nate, Kaven, Annina sekä Montréalista visiitillä oleva tukholmalainen Raoul (istuu vieressäni lätkämatsissa Vancouverissa, olkaa tarkkana viikon päästä maanantaina klo 07:00 Suomen aikaa lähtien) ja hänen kaksi ranskalaista kämppistään. Ja tänä viikonloppuna siis lisää vieraita, joten pysyypähän mieli virkeänä kun koko ajan tapaa uusia ihmisiä!
Viikonloppuna olimme myös talvikarnevaaileilla, valtava tapahtuma, johon kuuluu paraateja, konsertteja, erilaisia esityksiä sekä liukkareita ja muuta turhaa, mutta hauskaa. Kokemukseen kuuluu myös Caribou-juoman nauttiminen. Kyseessä on hyvin vahva kuuma portviinin ja vodkan sekoitus. Tänä viikonloppuna uudestaan.
Muuten viikko on kulunut normaalisti urheilun ja koulun parissa. Ensi viikon torstaina sitten lähtö Vancouveriin. Yritän ehtiä päivittää vielä ensi keskiviikkona nopeasti lähtötunnelmat tänne.
Nyt sanon vaan jotta hei heiii, hyvää viikonloppua!
Kuva:
56. Carnaval de Québec, yleiskuvaa festarialueelta (Plaines d'Abraham), tsiikatkaa mitkä keliiiit! Ja aurinkoinen sää sen kun vaan jatkuu.
Niin oli kirkasta, että ensimmäistä kertaa näin Appalakit Québecistä käsin!
Glissades, molemmista liukkareista tultiin alas kahdesti.
Jääkanoottikisa, tässä vaiheessa mentiin vielä meloen...
...ja siellä ne ääliöt nyt lykkii ahtojäissä!
Viime viikonloppu oli aivan loistava. Kuten jo aikaisemmassa blogissa ennakoinkin, ystäväni Annina tuli tänne, ja vietimme loistavan viikonlopun hänen ja täkäläisten kavereideni kanssa. Annina ihastui Québeciin itse asiassa niin paljon, että palaa kavereineen tänne jo huomenna viikonlopuksi. Perusteluina mm. se, että Québec on niin kiva kaupunki ja se, että kaverini ja elämäni täällä, kaikki, on kuulemma niin mahtavata. Ja aika kivaahan se on tajuta, kun joku toinen sen noin suoraan ilmaisee, että helekkari, näinhän se tosiaan on! Omassa hienossa kämpässä on ihan mahtava asustella, kun voi kutsua ihmisiä kylään. Äsken juuri oli québeciläinen kaverini Anne-Marie kahvilla ja pannukakuilla (jotka tein Anninan jenkeistä tuomasta lisää vain vesi -jauheesta). Viime perjantaina meillä oli puolestaan jo perinteiseen tapaan pre-baari -illanistujaiset, väkeä oli reilusti, meidän asukkien lisäksi Nate, Kaven, Annina sekä Montréalista visiitillä oleva tukholmalainen Raoul (istuu vieressäni lätkämatsissa Vancouverissa, olkaa tarkkana viikon päästä maanantaina klo 07:00 Suomen aikaa lähtien) ja hänen kaksi ranskalaista kämppistään. Ja tänä viikonloppuna siis lisää vieraita, joten pysyypähän mieli virkeänä kun koko ajan tapaa uusia ihmisiä!
Viikonloppuna olimme myös talvikarnevaaileilla, valtava tapahtuma, johon kuuluu paraateja, konsertteja, erilaisia esityksiä sekä liukkareita ja muuta turhaa, mutta hauskaa. Kokemukseen kuuluu myös Caribou-juoman nauttiminen. Kyseessä on hyvin vahva kuuma portviinin ja vodkan sekoitus. Tänä viikonloppuna uudestaan.
Muuten viikko on kulunut normaalisti urheilun ja koulun parissa. Ensi viikon torstaina sitten lähtö Vancouveriin. Yritän ehtiä päivittää vielä ensi keskiviikkona nopeasti lähtötunnelmat tänne.
Nyt sanon vaan jotta hei heiii, hyvää viikonloppua!
Kuva:
56. Carnaval de Québec, yleiskuvaa festarialueelta (Plaines d'Abraham), tsiikatkaa mitkä keliiiit! Ja aurinkoinen sää sen kun vaan jatkuu.
Niin oli kirkasta, että ensimmäistä kertaa näin Appalakit Québecistä käsin!
Glissades, molemmista liukkareista tultiin alas kahdesti.
Jääkanoottikisa, tässä vaiheessa mentiin vielä meloen...
...ja siellä ne ääliöt nyt lykkii ahtojäissä!
perjantai 5. helmikuuta 2010
Québec eräänä aurinkoisena perjantaiaamupäivänä
Aurinko paistaa, kaupunkilaislinnut fiilistelevät jo kovaa vauhtia lähestyvää kevättä, vaikka pakkasta on reippaanlaisesti. Vaihto-opiskelija Kortekangas istuu keittiössä, juo kahvia ja nauttii perjantaiaamun joutilaisuudesta. Välillä tulee tällaisia tärkeitä valaistumisen ja ymmärtämisen nautinnollisia hetkiä kuten nyt. Kuinka mahtavaa on olla täällä ja tässä ja nyt! Keskiviikkona oli hissankurssin kanssa ”atelier de discussion”, jota stressasin etukäteen. Kyseessä siis keskustelu, ranskaksi tietysti, aiheena tällä kertaa historian ja muistin eroavaisuudet. Mutta hyvin meni, onnistuin saamaan läpi joitain pointteja, ja tietenkin eksotiikka- ja sympatiapisteitä ropisi kun sopivasti takelteli vaikeimmissa käsitteissä. Ja kevään viikot täyttyvät niin hauskoista jutuista, että koputanpa tässä nyt puista pöytäämme (kop kop), ettei vaan hybris käy lankeemuksen edellä. Joka tapauksessa, nämä hupiviikot käynnistyivät Toronton reissulla viime viikonloppuna. Tänä viikonloppuna (tänään) tulee Québeciin Annina, åbolainen ystäväni. A on vaihdossa Vermontin Burlingtonissa, joka sijaitsee Montréalista pari bussituntia etelään, toki rajan väärällä puolella täältä katsottuna. Québecissä on nyt käynnissä valtava talvikarnevaali, ja sinne on tarkoitus mennä Anninan kanssa pyörimään. Vastavierailu Vermontiin on suunnitteilla, ja se on tietenkin osa hupiviikkoja. Muuten hupiviikkojen ohjelma sisältää matkan Vancouverin olympialaisiin ja jääkiekko-ottelun Ruotsi-Suomi siellä (en vieläkään tajua, että olen menossa sinne, mutta innoissani olen!), sekä maaliskuun alussa käynnistyvän Suomen-vieraiden ruletin (yhteensä neljä vierailua!). Lisäksi on vielä pari matkakohdetta, jotka yritän saada puristettua ohjelmaan ennen Suomea.
Viime viikonlopun retki Torontoon oli erittäin onnistunut. Vielä ei sieluni tosin ole täysin kanadalaistunut, sillä täysin sinisilmäisesti ostin bussiliput itselleni Montréalista Torontoon (Mtliin menin Québecistä kimppakyydillä). Kimppakyyti+bussi (vaihto Ottawassa)+bussi –yhdistelmä kesti lopulta 12 tuntia, ja kun tämän reissun veti neljän päivän sisään kaksi kertaa täpötäysissä busseissa, niin voi jälkiviisaana todeta, että olisi ehkä kannattanut miettiä. Mutta mitä minä nyt valitan, tulipahan sekin koettua! Jälkiviisaudesta voin todeta myös sen, että kun olin ostanut liput Greyhoundin busseihin ja ilmoitin tästä kotona, totesi Graham välinpitämättömästi, että Coach Canada olisi ollut halvempi ja ilman vaihtoa Ottawassa. Olisi tietenkin periaatteessa parempi jos tällainen informaatio saataisiin liikkeelle aikaisemmin, esimerkiksi silloin kun ensimmäistä kertaa bussimatkaa suunnitteleva henkilö puhuu suunnitelmistaan.
Nyt loppuu valitus ja vinkuminen, sillä loppuosa matkakuvauksesta on silkkaa shuklaata. Saavuin siis Torontoon torstai-iltana. Myra oli vastassa bussiasemalla, sitten menimme hänen kämppänsä kautta syömään ja päivittämään 6 kuukauden kuulumisia. Taas tajusi kuinka suhteellista ajan kuluminen on. 12 tuntia hikisessä bussissa tuntui pidemmältä ajalta kun tuo 6 kuukautta retrospektissä katsottuna. Illalla olimme Myran tuttujen runokirjanjulkkaritilaisuudessa, mutta satuimme paikalle sopivasti juuri lukemisen loputtua ja niinpä osallistuimme vain sosiaaliseen jälkipeliin.
Perjantai oli ohjelmaa piukassa. Pääasiassa tosin vain kävelimme ympäri Torontoa (mm. University of Toronton = UT kampus, Lavalin betonibrutalismin jälkeen todella nättiä!) . Kaupunki teki vaikutuksen. Toisin kun olin kuvitellut, kaupunkirakenne on varsin matalaa, kaupallista downtownia lukuunottamatta. Ja vaikka kyseessä on todellinen jättiläinen, oli tunnelma viihtyisä ja kotoisa. Tietenkin se tosisasia, että tunsi jonkun paikallisen muokkasi myös paljon ensivaikutelmaa. Kulttuuripuolelta napsimme Art Gallery of Ontarion (remontoitu 2004 Gehryn upean suunnitelman mukaisesti, sekä kivaa kanadalaista taidetta, joka on peruskauraa kanukeille, mutta minulle tosi mielenkiintoista) ja illalla loistava konsertti Koerner Hall -konserttitalossa. Ohjelmassa oli Krzystzof Pendereckin pari kappaletta sekä aaria John Adamsin oopperasta Dr. Atomic. Koko ohjelma oli todella hyvä, mutta erityisesti Pendereckin Concerto Grosso kolmelle sellolle ja orkesterille vakuutti.
Konsertin jälkeen oli juhlat. M:n kaveri Sarah työskentelee Kanadan kuuluisimmalle sanomalehdelle, The Globe and Mail:ille, ja tuon lehden toimitusta oli kokoontunut erääseen baariin yhden toimittajan läksiäisiin. Hauskaa oli, juttelin pitkään mm. lehden Night Editorin kanssa, jonka vaimo on kanadansuomalainen. Kaveri kertoili juttuja Suomen-visiiteiltään, mm. kuinka vaimon sukulaisilla kuulemma oli tapana juoda olutta aamiaiseksi. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin, että ensi kerralla näytän hänelle hieman erilaista suomalaista kulttuuria (vaikka hän oli kyllä kovin innoissaan olutaamiaisestakin).
Lauantaina kiersin itsekseni eteläistä Torontoa ja Ontario-järven rantaa. Kävi nimittäin niin, että emäntäni ja oppaani intoutui ottamaan sen verran monta lasia vaffaa jaffaa edellisenä iltana, ettei pärjännyt mukaani järvenrantakierrokselle. Mutta ei se mitään, suurkaupungeissa yksin hortoileminen on yksi mieliharrastuksistani. Oli kiva nähdä avointa vettä pitkästä aikaa, vaikka onhan St. Lawrencekin toki aika vaikuttava tässä Québecin kohdalla. Kävin myös CN Towerissa, josta kuvia alempana. Illalla hengailimme Myran ja Myran kämppiksen kanssa ja teimme ja söimme illallisen. Sunnuntai menikin sitten taas persusta puuduttaessa Toronton ja Québecin välillä.
Viimein olen päässyt pelaamaan kiekkoakin täällä, eilen haastoimme Okon kanssa Plaines d’Abrahamin kaukalolla kaksi québeciläistä 2-2 –matsiin. Ja Suomi vei kyllä voiton Kanadasta tällä kertaa, uskokaa tai älkää, vaikka allekirjoittanut, Espoon palloseuran vanha numero 14 (koko uran tehot 1+3, hehhe) hukkasikin pari loistavaa maalipaikkaa! Loistavan liikuntapäivän kruunasi squash-tunti (valmentaja ja lisäkseni kolme kurssilaista) ja illan lumikenkäkävely St-Charles –joen jäällä Grahamin kanssa.
Noniin, nyt jätän teidän Herran haltuun ja alan siivota lukaaliamme, jottei Anninan tarvitse kiivetä kenkä- ja tiskivuorten yli sisään tullessaan.
Lopuksi esitetään muutamia kuvia Torontosta
Kiva puisto Myran kämpän lähellä, sekä skyline, CN Tower on siis tuo paikallinen Näsinneula, joskin hitusen korkeampi versio.
Vaasan&Vaasan on näköjään Suomi-brändännyt näkkärit ja hapankorput Pohjois-Amerikassa. Olen tullut täällä pohtineeksi paljon nationalismin luonnetta, kun se Québecissä on niin paljon esillä oleva asia. Täällä puhutaan aivan avoimesti ”nation québécoise”:sta ja ”nationalisme québécois”:ta, minusta koko tuo diskurssi kalskahtaa romantiikan ajan puheelta, mutta mikäs minä olen sanomaan, oman kulttuurini tuote. Mutta täytyy sanoa, että olen ylpeä siitä, että Suomessa nationalismi on niin näkymätöntä. Liekö Paasikiven-Kekkosen –linjan ansiota, mutta minusta kotimaasta ja sen kulttuurista voi olla ylpeä ilman, että tarvitsee liehuttaa lippuja joka nurkassa ja jatkuvasti. Joka tapauksessa, näkkäreiden brändääminen Finn Crispeiksi on kuitenkin hauska ja hyvä idea. Ja aion liputtaa Vancouverissa, tietty.
University of Toronton kampusta ja eräs tuttu jatko-opiskelija upeassa auringonpaisteessa.
Mitäänsanomaton kuva, mutta tässä perustelu: pöheikkö etualalla on vanha parkkipaikka, joka käyttämättömänä palautettiin luonnontilaan, eli Ontariojärven rantakosteikoksi. Nyt tuolla pienellä alle puolen hehtaarin alueella on varsin laaja biodiversiteetti ja sen keskellä menee polkuja ja opastaulut kertovat, mitä elikkoja pläntillä ja sen läpi juoksevassa purossa budjailee: mm. kilpikonnia, useita lintulajeja, hauki, hyönteisiä ja piennisäkkäitä. Minusta tämä idea oli aivan mahtava, minua on aina kiehtonut urbaani luonto, juuri tällaiset pienet paratiisit keskellä kaupunkia ovat tavattoman kiehtovia. Pisteet Toronton päättäjille!
Avointa järvenselkää, oikealla kaukana Hamilton, Ontario.
CN Towerista nähtyä. Huomatkaa kuinka kaupallisen keskustan pilvenpiirtäjät varsin äkkiseltään vaihtuvat matalaksi kaupunkirakenteeksi.
Lasilattia tornissa, ei heikkohermoisille. Lapset hyppivät, pomppivat ja makoilivat lasin päällä, pahaa teki katsoa tällaiselle korkeuksia kauhistelevalle. Kuriositeettina mainittakoon, että tornin käytävillä haisi oksennus.
Viime viikonlopun retki Torontoon oli erittäin onnistunut. Vielä ei sieluni tosin ole täysin kanadalaistunut, sillä täysin sinisilmäisesti ostin bussiliput itselleni Montréalista Torontoon (Mtliin menin Québecistä kimppakyydillä). Kimppakyyti+bussi (vaihto Ottawassa)+bussi –yhdistelmä kesti lopulta 12 tuntia, ja kun tämän reissun veti neljän päivän sisään kaksi kertaa täpötäysissä busseissa, niin voi jälkiviisaana todeta, että olisi ehkä kannattanut miettiä. Mutta mitä minä nyt valitan, tulipahan sekin koettua! Jälkiviisaudesta voin todeta myös sen, että kun olin ostanut liput Greyhoundin busseihin ja ilmoitin tästä kotona, totesi Graham välinpitämättömästi, että Coach Canada olisi ollut halvempi ja ilman vaihtoa Ottawassa. Olisi tietenkin periaatteessa parempi jos tällainen informaatio saataisiin liikkeelle aikaisemmin, esimerkiksi silloin kun ensimmäistä kertaa bussimatkaa suunnitteleva henkilö puhuu suunnitelmistaan.
Nyt loppuu valitus ja vinkuminen, sillä loppuosa matkakuvauksesta on silkkaa shuklaata. Saavuin siis Torontoon torstai-iltana. Myra oli vastassa bussiasemalla, sitten menimme hänen kämppänsä kautta syömään ja päivittämään 6 kuukauden kuulumisia. Taas tajusi kuinka suhteellista ajan kuluminen on. 12 tuntia hikisessä bussissa tuntui pidemmältä ajalta kun tuo 6 kuukautta retrospektissä katsottuna. Illalla olimme Myran tuttujen runokirjanjulkkaritilaisuudessa, mutta satuimme paikalle sopivasti juuri lukemisen loputtua ja niinpä osallistuimme vain sosiaaliseen jälkipeliin.
Perjantai oli ohjelmaa piukassa. Pääasiassa tosin vain kävelimme ympäri Torontoa (mm. University of Toronton = UT kampus, Lavalin betonibrutalismin jälkeen todella nättiä!) . Kaupunki teki vaikutuksen. Toisin kun olin kuvitellut, kaupunkirakenne on varsin matalaa, kaupallista downtownia lukuunottamatta. Ja vaikka kyseessä on todellinen jättiläinen, oli tunnelma viihtyisä ja kotoisa. Tietenkin se tosisasia, että tunsi jonkun paikallisen muokkasi myös paljon ensivaikutelmaa. Kulttuuripuolelta napsimme Art Gallery of Ontarion (remontoitu 2004 Gehryn upean suunnitelman mukaisesti, sekä kivaa kanadalaista taidetta, joka on peruskauraa kanukeille, mutta minulle tosi mielenkiintoista) ja illalla loistava konsertti Koerner Hall -konserttitalossa. Ohjelmassa oli Krzystzof Pendereckin pari kappaletta sekä aaria John Adamsin oopperasta Dr. Atomic. Koko ohjelma oli todella hyvä, mutta erityisesti Pendereckin Concerto Grosso kolmelle sellolle ja orkesterille vakuutti.
Konsertin jälkeen oli juhlat. M:n kaveri Sarah työskentelee Kanadan kuuluisimmalle sanomalehdelle, The Globe and Mail:ille, ja tuon lehden toimitusta oli kokoontunut erääseen baariin yhden toimittajan läksiäisiin. Hauskaa oli, juttelin pitkään mm. lehden Night Editorin kanssa, jonka vaimo on kanadansuomalainen. Kaveri kertoili juttuja Suomen-visiiteiltään, mm. kuinka vaimon sukulaisilla kuulemma oli tapana juoda olutta aamiaiseksi. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin, että ensi kerralla näytän hänelle hieman erilaista suomalaista kulttuuria (vaikka hän oli kyllä kovin innoissaan olutaamiaisestakin).
Lauantaina kiersin itsekseni eteläistä Torontoa ja Ontario-järven rantaa. Kävi nimittäin niin, että emäntäni ja oppaani intoutui ottamaan sen verran monta lasia vaffaa jaffaa edellisenä iltana, ettei pärjännyt mukaani järvenrantakierrokselle. Mutta ei se mitään, suurkaupungeissa yksin hortoileminen on yksi mieliharrastuksistani. Oli kiva nähdä avointa vettä pitkästä aikaa, vaikka onhan St. Lawrencekin toki aika vaikuttava tässä Québecin kohdalla. Kävin myös CN Towerissa, josta kuvia alempana. Illalla hengailimme Myran ja Myran kämppiksen kanssa ja teimme ja söimme illallisen. Sunnuntai menikin sitten taas persusta puuduttaessa Toronton ja Québecin välillä.
Viimein olen päässyt pelaamaan kiekkoakin täällä, eilen haastoimme Okon kanssa Plaines d’Abrahamin kaukalolla kaksi québeciläistä 2-2 –matsiin. Ja Suomi vei kyllä voiton Kanadasta tällä kertaa, uskokaa tai älkää, vaikka allekirjoittanut, Espoon palloseuran vanha numero 14 (koko uran tehot 1+3, hehhe) hukkasikin pari loistavaa maalipaikkaa! Loistavan liikuntapäivän kruunasi squash-tunti (valmentaja ja lisäkseni kolme kurssilaista) ja illan lumikenkäkävely St-Charles –joen jäällä Grahamin kanssa.
Noniin, nyt jätän teidän Herran haltuun ja alan siivota lukaaliamme, jottei Anninan tarvitse kiivetä kenkä- ja tiskivuorten yli sisään tullessaan.
Lopuksi esitetään muutamia kuvia Torontosta
Kiva puisto Myran kämpän lähellä, sekä skyline, CN Tower on siis tuo paikallinen Näsinneula, joskin hitusen korkeampi versio.
Vaasan&Vaasan on näköjään Suomi-brändännyt näkkärit ja hapankorput Pohjois-Amerikassa. Olen tullut täällä pohtineeksi paljon nationalismin luonnetta, kun se Québecissä on niin paljon esillä oleva asia. Täällä puhutaan aivan avoimesti ”nation québécoise”:sta ja ”nationalisme québécois”:ta, minusta koko tuo diskurssi kalskahtaa romantiikan ajan puheelta, mutta mikäs minä olen sanomaan, oman kulttuurini tuote. Mutta täytyy sanoa, että olen ylpeä siitä, että Suomessa nationalismi on niin näkymätöntä. Liekö Paasikiven-Kekkosen –linjan ansiota, mutta minusta kotimaasta ja sen kulttuurista voi olla ylpeä ilman, että tarvitsee liehuttaa lippuja joka nurkassa ja jatkuvasti. Joka tapauksessa, näkkäreiden brändääminen Finn Crispeiksi on kuitenkin hauska ja hyvä idea. Ja aion liputtaa Vancouverissa, tietty.
University of Toronton kampusta ja eräs tuttu jatko-opiskelija upeassa auringonpaisteessa.
Mitäänsanomaton kuva, mutta tässä perustelu: pöheikkö etualalla on vanha parkkipaikka, joka käyttämättömänä palautettiin luonnontilaan, eli Ontariojärven rantakosteikoksi. Nyt tuolla pienellä alle puolen hehtaarin alueella on varsin laaja biodiversiteetti ja sen keskellä menee polkuja ja opastaulut kertovat, mitä elikkoja pläntillä ja sen läpi juoksevassa purossa budjailee: mm. kilpikonnia, useita lintulajeja, hauki, hyönteisiä ja piennisäkkäitä. Minusta tämä idea oli aivan mahtava, minua on aina kiehtonut urbaani luonto, juuri tällaiset pienet paratiisit keskellä kaupunkia ovat tavattoman kiehtovia. Pisteet Toronton päättäjille!
Avointa järvenselkää, oikealla kaukana Hamilton, Ontario.
CN Towerista nähtyä. Huomatkaa kuinka kaupallisen keskustan pilvenpiirtäjät varsin äkkiseltään vaihtuvat matalaksi kaupunkirakenteeksi.
Lasilattia tornissa, ei heikkohermoisille. Lapset hyppivät, pomppivat ja makoilivat lasin päällä, pahaa teki katsoa tällaiselle korkeuksia kauhistelevalle. Kuriositeettina mainittakoon, että tornin käytävillä haisi oksennus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)