perjantai 5. helmikuuta 2010

Québec eräänä aurinkoisena perjantaiaamupäivänä

Aurinko paistaa, kaupunkilaislinnut fiilistelevät jo kovaa vauhtia lähestyvää kevättä, vaikka pakkasta on reippaanlaisesti. Vaihto-opiskelija Kortekangas istuu keittiössä, juo kahvia ja nauttii perjantaiaamun joutilaisuudesta. Välillä tulee tällaisia tärkeitä valaistumisen ja ymmärtämisen nautinnollisia hetkiä kuten nyt. Kuinka mahtavaa on olla täällä ja tässä ja nyt! Keskiviikkona oli hissankurssin kanssa ”atelier de discussion”, jota stressasin etukäteen. Kyseessä siis keskustelu, ranskaksi tietysti, aiheena tällä kertaa historian ja muistin eroavaisuudet. Mutta hyvin meni, onnistuin saamaan läpi joitain pointteja, ja tietenkin eksotiikka- ja sympatiapisteitä ropisi kun sopivasti takelteli vaikeimmissa käsitteissä. Ja kevään viikot täyttyvät niin hauskoista jutuista, että koputanpa tässä nyt puista pöytäämme (kop kop), ettei vaan hybris käy lankeemuksen edellä. Joka tapauksessa, nämä hupiviikot käynnistyivät Toronton reissulla viime viikonloppuna. Tänä viikonloppuna (tänään) tulee Québeciin Annina, åbolainen ystäväni. A on vaihdossa Vermontin Burlingtonissa, joka sijaitsee Montréalista pari bussituntia etelään, toki rajan väärällä puolella täältä katsottuna. Québecissä on nyt käynnissä valtava talvikarnevaali, ja sinne on tarkoitus mennä Anninan kanssa pyörimään. Vastavierailu Vermontiin on suunnitteilla, ja se on tietenkin osa hupiviikkoja. Muuten hupiviikkojen ohjelma sisältää matkan Vancouverin olympialaisiin ja jääkiekko-ottelun Ruotsi-Suomi siellä (en vieläkään tajua, että olen menossa sinne, mutta innoissani olen!), sekä maaliskuun alussa käynnistyvän Suomen-vieraiden ruletin (yhteensä neljä vierailua!). Lisäksi on vielä pari matkakohdetta, jotka yritän saada puristettua ohjelmaan ennen Suomea.

Viime viikonlopun retki Torontoon oli erittäin onnistunut. Vielä ei sieluni tosin ole täysin kanadalaistunut, sillä täysin sinisilmäisesti ostin bussiliput itselleni Montréalista Torontoon (Mtliin menin Québecistä kimppakyydillä). Kimppakyyti+bussi (vaihto Ottawassa)+bussi –yhdistelmä kesti lopulta 12 tuntia, ja kun tämän reissun veti neljän päivän sisään kaksi kertaa täpötäysissä busseissa, niin voi jälkiviisaana todeta, että olisi ehkä kannattanut miettiä. Mutta mitä minä nyt valitan, tulipahan sekin koettua! Jälkiviisaudesta voin todeta myös sen, että kun olin ostanut liput Greyhoundin busseihin ja ilmoitin tästä kotona, totesi Graham välinpitämättömästi, että Coach Canada olisi ollut halvempi ja ilman vaihtoa Ottawassa. Olisi tietenkin periaatteessa parempi jos tällainen informaatio saataisiin liikkeelle aikaisemmin, esimerkiksi silloin kun ensimmäistä kertaa bussimatkaa suunnitteleva henkilö puhuu suunnitelmistaan.

Nyt loppuu valitus ja vinkuminen, sillä loppuosa matkakuvauksesta on silkkaa shuklaata. Saavuin siis Torontoon torstai-iltana. Myra oli vastassa bussiasemalla, sitten menimme hänen kämppänsä kautta syömään ja päivittämään 6 kuukauden kuulumisia. Taas tajusi kuinka suhteellista ajan kuluminen on. 12 tuntia hikisessä bussissa tuntui pidemmältä ajalta kun tuo 6 kuukautta retrospektissä katsottuna. Illalla olimme Myran tuttujen runokirjanjulkkaritilaisuudessa, mutta satuimme paikalle sopivasti juuri lukemisen loputtua ja niinpä osallistuimme vain sosiaaliseen jälkipeliin.

Perjantai oli ohjelmaa piukassa. Pääasiassa tosin vain kävelimme ympäri Torontoa (mm. University of Toronton = UT kampus, Lavalin betonibrutalismin jälkeen todella nättiä!) . Kaupunki teki vaikutuksen. Toisin kun olin kuvitellut, kaupunkirakenne on varsin matalaa, kaupallista downtownia lukuunottamatta. Ja vaikka kyseessä on todellinen jättiläinen, oli tunnelma viihtyisä ja kotoisa. Tietenkin se tosisasia, että tunsi jonkun paikallisen muokkasi myös paljon ensivaikutelmaa. Kulttuuripuolelta napsimme Art Gallery of Ontarion (remontoitu 2004 Gehryn upean suunnitelman mukaisesti, sekä kivaa kanadalaista taidetta, joka on peruskauraa kanukeille, mutta minulle tosi mielenkiintoista) ja illalla loistava konsertti Koerner Hall -konserttitalossa. Ohjelmassa oli Krzystzof Pendereckin pari kappaletta sekä aaria John Adamsin oopperasta Dr. Atomic. Koko ohjelma oli todella hyvä, mutta erityisesti Pendereckin Concerto Grosso kolmelle sellolle ja orkesterille vakuutti.

Konsertin jälkeen oli juhlat. M:n kaveri Sarah työskentelee Kanadan kuuluisimmalle sanomalehdelle, The Globe and Mail:ille, ja tuon lehden toimitusta oli kokoontunut erääseen baariin yhden toimittajan läksiäisiin. Hauskaa oli, juttelin pitkään mm. lehden Night Editorin kanssa, jonka vaimo on kanadansuomalainen. Kaveri kertoili juttuja Suomen-visiiteiltään, mm. kuinka vaimon sukulaisilla kuulemma oli tapana juoda olutta aamiaiseksi. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasin, että ensi kerralla näytän hänelle hieman erilaista suomalaista kulttuuria (vaikka hän oli kyllä kovin innoissaan olutaamiaisestakin).

Lauantaina kiersin itsekseni eteläistä Torontoa ja Ontario-järven rantaa. Kävi nimittäin niin, että emäntäni ja oppaani intoutui ottamaan sen verran monta lasia vaffaa jaffaa edellisenä iltana, ettei pärjännyt mukaani järvenrantakierrokselle. Mutta ei se mitään, suurkaupungeissa yksin hortoileminen on yksi mieliharrastuksistani. Oli kiva nähdä avointa vettä pitkästä aikaa, vaikka onhan St. Lawrencekin toki aika vaikuttava tässä Québecin kohdalla. Kävin myös CN Towerissa, josta kuvia alempana. Illalla hengailimme Myran ja Myran kämppiksen kanssa ja teimme ja söimme illallisen. Sunnuntai menikin sitten taas persusta puuduttaessa Toronton ja Québecin välillä.

Viimein olen päässyt pelaamaan kiekkoakin täällä, eilen haastoimme Okon kanssa Plaines d’Abrahamin kaukalolla kaksi québeciläistä 2-2 –matsiin. Ja Suomi vei kyllä voiton Kanadasta tällä kertaa, uskokaa tai älkää, vaikka allekirjoittanut, Espoon palloseuran vanha numero 14 (koko uran tehot 1+3, hehhe) hukkasikin pari loistavaa maalipaikkaa! Loistavan liikuntapäivän kruunasi squash-tunti (valmentaja ja lisäkseni kolme kurssilaista) ja illan lumikenkäkävely St-Charles –joen jäällä Grahamin kanssa.

Noniin, nyt jätän teidän Herran haltuun ja alan siivota lukaaliamme, jottei Anninan tarvitse kiivetä kenkä- ja tiskivuorten yli sisään tullessaan.

Lopuksi esitetään muutamia kuvia Torontosta

Kiva puisto Myran kämpän lähellä, sekä skyline, CN Tower on siis tuo paikallinen Näsinneula, joskin hitusen korkeampi versio.



Vaasan&Vaasan on näköjään Suomi-brändännyt näkkärit ja hapankorput Pohjois-Amerikassa. Olen tullut täällä pohtineeksi paljon nationalismin luonnetta, kun se Québecissä on niin paljon esillä oleva asia. Täällä puhutaan aivan avoimesti ”nation québécoise”:sta ja ”nationalisme québécois”:ta, minusta koko tuo diskurssi kalskahtaa romantiikan ajan puheelta, mutta mikäs minä olen sanomaan, oman kulttuurini tuote. Mutta täytyy sanoa, että olen ylpeä siitä, että Suomessa nationalismi on niin näkymätöntä. Liekö Paasikiven-Kekkosen –linjan ansiota, mutta minusta kotimaasta ja sen kulttuurista voi olla ylpeä ilman, että tarvitsee liehuttaa lippuja joka nurkassa ja jatkuvasti. Joka tapauksessa, näkkäreiden brändääminen Finn Crispeiksi on kuitenkin hauska ja hyvä idea. Ja aion liputtaa Vancouverissa, tietty.



University of Toronton kampusta ja eräs tuttu jatko-opiskelija upeassa auringonpaisteessa.



Mitäänsanomaton kuva, mutta tässä perustelu: pöheikkö etualalla on vanha parkkipaikka, joka käyttämättömänä palautettiin luonnontilaan, eli Ontariojärven rantakosteikoksi. Nyt tuolla pienellä alle puolen hehtaarin alueella on varsin laaja biodiversiteetti ja sen keskellä menee polkuja ja opastaulut kertovat, mitä elikkoja pläntillä ja sen läpi juoksevassa purossa budjailee: mm. kilpikonnia, useita lintulajeja, hauki, hyönteisiä ja piennisäkkäitä. Minusta tämä idea oli aivan mahtava, minua on aina kiehtonut urbaani luonto, juuri tällaiset pienet paratiisit keskellä kaupunkia ovat tavattoman kiehtovia. Pisteet Toronton päättäjille!



Avointa järvenselkää, oikealla kaukana Hamilton, Ontario.



CN Towerista nähtyä. Huomatkaa kuinka kaupallisen keskustan pilvenpiirtäjät varsin äkkiseltään vaihtuvat matalaksi kaupunkirakenteeksi.



Lasilattia tornissa, ei heikkohermoisille. Lapset hyppivät, pomppivat ja makoilivat lasin päällä, pahaa teki katsoa tällaiselle korkeuksia kauhistelevalle. Kuriositeettina mainittakoon, että tornin käytävillä haisi oksennus.

4 kommenttia:

  1. Kiitos mahtavasta stoorista ja kuvituksesta. Ajoittaiset valaistumisen hetket ovat kyllä todellisia arjen karkkeja : ) Alan myös olla yhä vakuuttuneempi, että vaihto-oppilas Kortekankaan tulisi jatkaa jonkinlaista rustailua myös Suomessa, koska kirjoituksiasi on erittäin miellyttävää lukea. Kirjoitat humoristisesti, värikkäästi ja mielenkiintoisesti.

    Olen aivan myyty tuolle pöheikölle, joka on ollut ennen parkkipaikka! Näitkö yhtään kilpparia? nimim. asiat tärkeysjärjestykseen!
    Myös CN-tornin lasilattia teki lähtemättömän vaikutuksen lapsenmieliseen. En tiennytkään, että sulla on jonkinlaista korkeanpaikankammoa - todellako?

    Kertoilethan sitten millainen on tuo mainitsemasi talvikarnevaali!

    VastaaPoista
  2. No niin, aika hyvä kuva Kanadasta sulle kertyy yhdessä vuodessa: Quebec, Montreal, Ottawa, Toronto, Vancouver ja se Prinssi Edvardin saari. Mitä nyt Nunavik vielä puuttuu. Ehkä pääset sinnekin joskus vielä, kun se on isäsikin toivematkalistalla!

    Suomen lippu lähti postissa Quebeciin maanantaina. Paketista tuli vähän saman tyylinen kuin siitä, jonka teit aikanaan televisiossa siinä yhdessä kouluvisassa, jonka nimeä en muista. Kivikasvoinen nuori miespuolinen postivirkailija seurasi pakkaustouhuani tiskinsä takaa. Ilmekään ei värähtänyt, kun yritin keventää tilannetta kertomalla, että lippu on matkalla Vancouveriin Suomi-Ruotsi lätkäotteluun.

    Laita joku kuva talvikarnevaalista, kun kerkiät. Siihen karnevaaliin kuuluu varmaan muutakin, kuin se pulkkamäki, josta laskimme jouluna. Täällä aurinko paistaa, lunta on Helsingissä 60 cm. Se on niin paljon, että kinosten takaa ei näy kulman takaa tulevaa autoa!

    Ja bon voyage sinne Vancouveriin sitten.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Otso, vauhdikkasta blogistasi, jota olemme vuoden mittaan seuranneet. Nyt kysynkin: säilyykö blogisi netissä paluusi jälkeen? Haluaisin näet palata blogiisi, kun oma Kanadan-vuotemme lähestyy. Lähtöni Montrealiin elokuun lopulla 2011 lukuvuodeksi on nyt selvä. McGillin yliopiston Centre for Medical Education ottaa riemumielin vastaan Visiting Scholariksi. Inkerin koulua aletaan etsimään ja Johannes selvittää omia mahdollisuuksiaan "sapattivuoteen" ja työskentelyyn sikäläisessä laboratoriossa.

    Hassua, että Kanada nyt sitten on jotenkin "muodissa". Aloinhan suunnittella tätä "sapattivuottani" jo ennen kuin Sinä hakeuduit vaihtoon. Ja vieläpä mitä: uudessa tuutorryhmässäni on aikuisena lääketieteen opiskelut aloittanut, luonnontieteen maisterintutkinnon tehnyt, joka asuu, työskentelee ja on naimisissa Kanadassa, Quebecin puolella vieläpä osin. Miten ihmeessä juuri nyt tähän Kanadaan törmään?

    Tervetuloa sitten meille asumaan, jos olet visiteeraamassa kavereita siellä myöhemmin. Toivomme asuvamme Montrealin keskustassa pienessä kalustetussa kolmiossa - tässä iässä ei ihan murjuihin jaksaisi lähteä laitakaupungeille. Nyt alkaa armoton apurahojen hakeminen, TYKSistä säästämilläni kesälomapäivillä pääsen alkuun.

    Oli hienoa lukea blogistasi, että Montreal on asumisen arvoinen kaupunki.

    VastaaPoista
  4. Jep, blogi säilynee kyllä täällä netissä, voitte sitten käyttää hyödyksenne kaikki mitä tänne on tullut rustailtua, loistavaa!
    Montréal on kyllä tosiaankin asumisen arvoinen kaupunki. Jos Québec on historian ja maantieteen puolesta Pohjois-Amerikan Gibraltar, niin Montréal on kulttuurin (kaksikielisyys+multikulturalismi) ja topografiankin puolesta Kanadan Barcelona, mitä nyt Välimeri puuttuu. Ja McGill ja sen lääkis on ainakin täältä käsin katsottuna erittäin arvostettu koulu! Ja kiitos kutsusta, laitetaan korvan taakse eikä ole ollenkaan mahdotonta että visiteeraisin täällä päin tuona aikana! Inkerihän on melkein CEGEP-ikäinen kun tulette tänne (Québecin koulujärjestelmässä "lukion" ja yliopiston välissä on kaksi-kolmivuotinen CEGEP, eräänlainen lukion ja collegen välimuoto, ehkä jo tiesittekin).

    VastaaPoista