Kuveja! Kuveja!

Päivittelen hiukan kuvia nyt tänne. Olen ollut varsin surkea valokuvaaja viime aikoina, ennen kaikkea laiska, mutta yritän tsempata taas jatkossa.

Elämä on kivaa, hyvä että sain haikeustekstin pois alta viime viikolla niin nyt on voinut taas elää päivä kerrallaan. Torstaiaamuna lähden posottamaan kohti New York Cityä, jossa tapaan ystäväni Kaarlen (katsokaa edellisen blogituksen kommenttiosion täydellisen ja tyypillisen sekopäinen harmaakarhu etc. -kirjoitus jos haluatte tietää lisää). Annina ja yhteinen kaverimme Emma ovat myös sattumalta NYCissä samaan aikaan, kyllä on taas Suomea maailmalla!

Olen ennenkin todennut, että Suomella on todella hyvä maine täällä päin maailmaa. Ja näin se tosiaankin on, erinomainen paikka olla kotoisin. Ei herätä liikaa tunteita, mutta se minkä herättää on positiivista. Tällä hetkellä ystäväpiirissäni on meneillään pienimuotoinen Suomi-innostus, tyypit opettelevat suomea ja ensimmäinen vieras, Québecin (provinssi) oma poika Kaven, on alustavasti tulossa jo kesällä Pohjolaan. Saas nähdä, mutta hauskaahan tuo olisi. Graham on puolestaan innostunut Fintelligens-yhtyeen räpistä "Mikä boogie", ja se soi yhtenään kämpässämme nykyään. Nate taasen identifioituu nykyään suomalaiseksi ja sitä myöten eurotrashiksi.

Noniin, nyt ei lähde tämän syvällisempää läppää, nauttikaa elämästä, palataan sydänveripaltun ääreen taas jos tarvetta ilmenee!

Ja sitten kuvia!

Lauran, Patrikin, Grahamin ja Naten kanssa vietimme maalausiltaa viikko sitten sunnuntaina. Tarkoitus oli järjestää isompikin tapahtuma kera musiikin ja viinin, mutta Graham ryssi Facebook-kutsun ja niinpä olimme pienellä porukalla. Mutta ilta oli itse asiassa aivan loistava, sopivan rauhallinen sunnuntai-ilta. Idea moiseen taiteiluun tuli kun löysimme Grahamin kanssa sormivärejä asuntomme astiakaapista (vakituisen asukkaan peruja). Tässä illan parhaat tuotokset:





ylhäällä Naten maalaus "Finnish Disappointment"
alhaalla Patrikin maalaus "Otso's Disappointment"



ylhäällä vasemmalla oma maalaukseni, tilaustyönä tehty Naten antaman teeman "Prosperity" pohjalta.
ylhäällä oikealla Grahamin kokeellinen "Untitled"
Alhaalla Lauran minun antaman teeman "Emancipation" pohjalta tehty mestariteos.


Pari viikkoa sitten olin ruotsalaisten kavereideni kanssa hiihtämässä Massif de Charlevoix -hiihtokeskuksessa reilun tunnin bussimatkan päässä (kanukit puhuu aina ajallisesta etäisyydestä eikä kilometreistä, muuten. Ja jos joku nyt miettii, niin sanottakoon tässä yhteydessä myös, että Kanadassa on metrijärjestelmä joten maileista viis). Sää oli aivan fantastinen, kuten kuvista näkyy. Vuori on Lapin hiihtokeskuksia jonkin verran korkeampi ja se nousee suoraan joesta (St-Laurent / St Lawrence), joten maisemat ovat mahtavat.






Mont-Royal, Montréal. Nuoria ihmisiä maailman auringonpaisteessa. Sukupolvemme ylpeältä kalskahtava motto? No, ironia on ilomme. Sain lainata tätä iloista kuvaa Lauralta, tack för det!

Kuusi viikkoa ennen lähtöä

Pläiskis

Olen välttänyt sydänverellä kirjoittelua tällä kanavalla erinäisistä syistä. Ensinnäkin, sydänveren muuntaminen blogimuotoon on hankala prosessi. Toiseksi, en pidä ajatuksesta, että syvimmät aatokseni ja tunteeni kelluskelevat cyberavaruudessa määrittelemättömään tulevaisuuteen saakka. Kolmanneksi en ole kokenut tarvetta jakaa täällä mitään sellaista, joka on jokaisen random-googlaajan käsillä koska ja mistä tahansa, ja joka on tarkoitettu jaettavaksi lähimmäisten kanssa (elekee nyt skitsoilko, olettehan toki lähimmäisiäni, mutta ne random-googlaajat ei). Ja jo ihan alussa lupasin, että yritän ennen kaikkea välittää kokemuksiani ja tuntemuksiani kulttuurista ja elämästä täällä, enkä niinkään siitä, kummalla jalalla nousin sängystä minäkin aamuna (tänään taisi lähteä vasemmalla).

Noniin, tämän intron ja blogituksen luonteen pohdiskelun jälkeen onkin sitten kovin koherenttia todeta että haikeata on. Tasan viikko sitten porhalsin kimppakyytisysteemillä Montréaliin, jossa tapasin ystäväni Lauran ja Patrikin. Tänä aamuna kello 5.30 saatoin heidät Québecin bussiasemalle, josta he jatkoivat Montréalin kautta NYCiin ja huomenna takaisin Suomeen. Näiden kahden tapahtuman väliin mahtui ikimuistoinen viikko ystävien seurassa. Kovin paljon suurempaa ystävyyden osoittamisen elettä tuskin on kuin se, että tulee valtameren yli morjenstamaan kuusi viikkoa ennen jälleennäkemistä kotimaassa.

Québec kiitti ja näytti parhaat puolensa vierailleni. Sää on ollut lämmin, aurinkoinen ja ennen kaikkea keväinen jo parisen viikkoa. Viikkoon ja viikonloppuun mahtui lisäksi poikkeuksellisen paljon jos jonkinlaista sosiaalista tapahtumaa, ja Laura ja Patrik tapasivat varmasti yli 20 ystävääni ja kaveriani täältä, ja lähimpien ystävieni kanssa he ehtivät jo niin pitkälle tutustumisprosessissa, että haikeina ja hiljaisina olivat kun hyvästejen aika tuli. Ja tämä kaikki, ystävien paluu Suomeen päin, mahtava viikko ja viikonloppu, sekä sen tajuaminen, että minulla nyt täällä todella on olemassaoleva, laajahko ja ennen kaikkea tärkeä ystävä- ja tuttavaverkosto, saivat aikaan tunnemylläkän. Kun L ja P hyvästelivät ystäviäni, tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla, että kuuden viikon päästä minä itse seison tuossa samassa tilanteessa, jättämässä taakseni sitä elämää, mitä täällä olen 10 kuukauden ajan rakentanut. Ja eihän se edellä esitetyllä tavalla ilmaistuna kovin hyvältä tunnu. Toisaalta - ja tämä lisättäköön vielä samoilla verillä - jos ystävistä eroaminen ei tuottaisi tuskaa, olisi kai syytä olla huolissaan. Vem kan segla förutan vind...?

Onneksi olen taipuvainen positiiviseen ajatteluun ja tajuan, että elämäntilanteeni ei ole millään tavalla huono. En ole menettänyt mitään, päin vastoin, olen saanut paljon uusia ystäviä, ja kun jätän tämän mantereen taakseni - vähintäänkin nyt toistaiseksi - niin en tietenkään katkaise yhtäkään niistä ystävyyssuhteista, jotka täällä olen luonut, ne vain muuttavat muotoaan. Suomen kielessä on riemastuttavan positiivinen sananlasku: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Kuusi viikkoa on pitkä aika enkä todellakaan aio viettää sitä haikeudessa hapuillen. Lisäksi epäilen, että parit kunnon yöunet tekevät terää tähän väliin. Mutta ajattelin nyt turauttaa tämän väistämättömän haikeustunnelmoinnin tähän väliin kun se nyt todella itselleni ensimmäistä kertaa tuntuu ajankohtaiselta.

Laura ja Patrik ottivat paljon kuvia, ja he tulivat dokumentoineeksi paljon elämänpiiristäni täällä, myös sellaista mitä oman laiskan kamerani muistikortille ei ole tallentunut. Tästä olen erittäin onnellinen. Kuvat ovat kuitenkin vielä L&P:n hallussa, mutta loppuviikosta saanen osuuteni niistä ja postailen sitten blogiin niin saatte taas vähän visuaalista stimulanttia myös. Samalla tapahtumarikkaan viikon tapahtumat tulevat tarkemmin mainittua ja jäsenneltyä.

Kaikkea hyvää sinne Suomeen taas kaikille, toivottavasti sielläkin kohta talvi hellittäisi otettaan!

Vancouver, BC! Hyvä, Suomi, go Canada ja Beautiful British Columbia

Turinoin Vancouverista alempana, ensin viikonlopusta ja tärrrrkeä huomio eilisestä.

Noniin, olen taas Québecin ajassa ja univelat on nukuttu pois, joten päivitänpä nyt blogia. Saavuin perjantaiaamuna ja viikonloppu on ollut hauskaa menoa taas, omien kivojen kavereiden kanssa hengailua täällä. Olen todella iloinen, että ystäväpiiriini kuuluu sekä ranskankielisiä että englanninkielisiä kanukkeja. Saa sitä küülüisaa perspektiiviä, nähkääs. Graham (kämppikseni) on luentovapaan viikon kunniaksi kotiseudullaan Ontariossa, joten olen seuraavat 7 päivää tunnevammaisen, hieman ylipainoisen kissan yksinhuoltajana. Ruoka on nyt onneksi pysynyt sisällä...

Lauantai-iltana olimme Naten kanssa lähibaarissani katsomassa pronssiottelua. Québecin kotifinski Maisteri Niskanen aka Okko oli yliopiston sulkapallojoukkueen kanssa turnausreissulla Montréalissa ja puolikäännytetty Graham naapuriprovinssissa, joten kannustus ja jännittäminen jäi minun harteilleni. Nate onneksi avitti minkä pystyi ja opetteli sanomaan "hyvä, Suomi", sekä eräitä muita lausahduksia, jotka jääköön mainitsematta tässä yhteydessä. Ja hyvinhän siinä sitten kävi, ottelussa! Jatkoilla Bateau de Nuit -pubissa esittelin sitten tutuille ylpeänä uutta Vancouverista matkamuistoksi ostettua Rootsin Finland-paitaani (kuva alempana), kunnes nationalismi taas vetäytyi omaan soppeensa jonnekin alitajunnan viimeisille rajoille odottamaan seuraavaa maaottelua.

Reilun viikon päästä saapuu Québeciin ystäväni Laura ja Patrik Turusta. En osaa suhtauta siihen, että aika on taas mennyt miten tykkää ja ne kuukaudet, jotka ammoin olivat käsitteiden "nyt" ja "Lauran ja Patrikin vierailu" välissä, ovat nyt jossain muussa paikassa. Mutta haittaako tuo, paree kun ei liikoja laskeskele. Iloinen olen joka tapauksessa enkä jaksaisi odottaa ensi viikkoa!

Kuten kaikki tietävät, Kanada voitti eilen kultaa miesten jääkiekossa. Koko maa hullaantui, ja vancouverilaisen kaverini Arranin (lisää tuonnempana) mukaan missasin vuosisadan juhlat (sekä paljon muuta) kun lähdin kotiin ennen sunnuntaita. No, ei harmita, koska tokihan Québecissäkin osataan juhlia... Vaan ei Kanadan kultaa! Calisse, anteeksi vain, mutta en ymmärrä tätä. Kaikki kolme maalivahtia ovat Québecistä (joskin Luongo, italialaisten siirtolaisten jälkeläinen Montréalista, on anglophone eikä siksi tietenkään kelpaa québeciläiseksi) samoin kun Patrice Bergeron. Ja Sidney "the next one" Crosby, koko ottelun sankari, on Nova Scotiasta mutta opiskeli Québecissä ja pelasi Québecin junnuliigaa ja on siis käytännössä kaksikielinen. Miksei siis kelpaa kanukkien kulta juhlien aiheeksi? Kyllähän katalaanitkin tietojeni mukaan juhlivat Espanjan futisEM-titteliä oikein urakalla (korjatkaa jos olen väärässä). Allô, Québec! Francot olivat siis toki iloisia Kanadan voitosta, mutta ei se kuitenkaan bilettämiseen antanut aihetta. Pöh.

VANCOUVER, BRITISH COLUMBIA

Ja sitten länsirannikolle. Viikon reissuni Vancouveriin onnistui mainiosti. Esitän ohessa matkan plussat ja miinukset sekä näiden kertoimet asteikolla yhdestä (1) viiteen (5). Lisäksi kerron vähän lisää asioista kunkin pointin kohdalla.

+ 5 loistava porukka Québecistä (lisäkseni Sofie ja Fredrik Q Citystä ja Raoul Montréalista, ruotsalaisia kaikki)

Sofien ja Fredrikin olen oppinut tuntemaan Québecissä, Raoulin heidän kauttaan. Saavuimme Vancouveriin torstaina 18.2. kymmenen maissa aamulla paikallista aikaa. Tuosta hetkestä aina kavereideni lähtöön saakka (maanantai 22.2.) vietimme aivan mahtavia ja ikimuistoisia hetkiä Vancouverissa. Go Norden. Kohokohtia pitkät aamiaiset, pitkät illa(llise)t, lätkämatsit livenä ja screeneiltä sekä S:n ja F:n kanssa maanantai-iltapäivänä tehty pyöräretki upeaan, keväiseen ja merelliseen Stanley Parkiin (sijaitsee aivan kaupungin keskustan läheisyydessä).


+ 5 loistava porukka perillä (isäntäni Arran ystävineen, kaverini Shahin)

Molemmat em. kaverit olivat kurssikavereitani Québecissä kesällä. Sain asua Arranin luona, joten säästiin siinä pitkän pennin. Kämppä oli loistavalla paikalla keskellä Vancouveria, Nelson Parkin laidalla jos joku (faija) haluaa tarkistaa kartalta. Erittäin hauskoja hetkiä vietimme A:n ja S:n kanssa myös, kohokohtina sunnuntainen lounas Shahinin auringonpaisteisella ja upealla näköalalla varustetulla kattoterassilla täysin absurdilla paikalla keskellä satama-/teollisuusaluetta, sekä québeciläisen les Trois Accords -bändin keikka tiistai-iltana.

+ 5 Sää ja ilmasto

Torstaista maanantaihin aurinkoa täydeltä terältä ja lämpötila parhaimmillaan +20 astetta. Kiitos, El Niño! Palmupuut...

+ 5 Vancity...

...eli Vancouver. Mikä paikka! Kaupunki vuorten ja Tyynenmeren välissä, ihmiset länsirannikkolaisen rentoja, ystävällisiä ja avoimia, kaupunkirakenne väljää ja vihreää. Mä tykkäsin.

Hassua ajatella, että koko Vancouver on ollut olemassa vasta niin vähän aikaa. Puolet Vancityn asukkaista ovat aasialaista alkuperää ja kaiken kaikkiaan kaupungin asukit ovat ensimmäisen, toisen tai maksimissaan kolmannen polven vancouverite:ja. Aika mahtavaa! Siksi kaupunki on edelleenkin niin avoin ja vastaanottavainen.

Olympiatunnelma. Olympialaiset eivät ikinä ole olleet minun "100 asiaa, jotka tehtävä ennen kuolemaa" -listallani. Mutta kun nyt tuli mentyä niin täytyy sanoa, että olihan pippalot. Kadut olivat iltaisin täynnä juhlivia ihmisiä, ja kaikki niin kovin ystävällisiä! Kriittinen ääni: pultsarit ja kodittomat oli siivottu ulos kaupungista kisojen ajaksi.

- 1 Turpaan tuli

nonnee. Eihän se matsi nyt ihan putkeen mennyt, ja olympialainen Suomen maali jäi näkemättä. Mutta c'est la vie, sanos saksalainen. Hyvät juhlat saatiin kuitenkin aikaiseksi pohjoismais-kanadalaisessa hengessä. Ja kun tietää, kuinka sitten kävikään. Suomen kaksi lätkäpronssia kultaa, tai ainakin pronssaa, muistot mukavasti.

- 1 Sää

Vaihtui tiistaina sateiseksi. Eipä nyt oikein muuten haitannut, mutta Whistler ja Vancouver Island jäivät huonon sään (ja budjetin) takia käymättä.

- 1 lento Vancouver-Montréal-Québec

Maksoin itseni jos nyt en kipeäksi niin vähän kärttyiseksi ainakin lentolipuista. Ja Air Canada kehtasi sitten vaatia maksua lentokonesafkasta! En syönyt mitään. Takastulomatkalla minun screenini oli rikki. Jäi leffat katsomatta. Pikkupurkki, joka lentää Mtl-Qc väliä on nimetty coolisti Air Canada Jazz:iksi. Voin kertoa, että siitä oli Jazz kaukana kun unettoman ja ruoattoman (edellisessä) lentokoneessa vietetyn yön jälkeen avasin matkatavarahyllyn laittaakseni takkini sinne. Ulos putosi pari takkia ja salkku. Kun tungin kaiken takaisin ja pyysin lentoemolta apua luukun sulkemiseksi, vastasi hän, ettei pysty sulkemaan luukkua kun se on liian täynnä. "Miksi avasit sen?" kysyi hän sitten. Niinpäh. Miksi teit sen? Miksi? Miksi?

Tuuli oli kova ja laskussa kone heittelehti kuin lastu lainehilla ja vieressäni istuva muuten hyvin hillitty business-patu tarrasi edessäolevaan istuimeen kun säikähtänyt orava vaahteran runkoon. Jazz.

(huomatkaa silti että miinuskerroin on vain 1, ei se nyt niin vakavaa ollut kuitenkaan, väsymys ja nälkä pahensivat kokemusta, mutta pääsinpä kotiin kuitenkin onnellisesti)

Näyttäisi siltä, että tällaiseen pakettiin tiivistettynä matka saisi jokseenkin mielivaltaisesti analysoituna arvosanan 17/20. Laitetaan vielä extrapisteet Nelson Parkissa tapaamastani sympaattisesta koiranulkoiluttaja-JarkkoRuudusta#37 ja nimmarista#37, jonka sain. Niiiin nii, kyllä mä sen sinne 19+/20 tienoille voin puristaa ton arvosanan. Jazz.

Ja sitten kuvia. Koska olen niin käsittämättömän käsi valokuvaajana, olen lainannut muutaman Raoulin kuvan mukaan, että kerrankin saisi jotain käsitystäkin jostain.

Katsokaa muuten tästä linkistä BC:läisen taiteilijan Emily Carr:n (1871-1945) taulu. Näin Carrin teoksia jo Torontossa ja ne tekivät vaikutuksen, Vancouverissa näin vielä lisää ja tykästyin todella. Mielenkiintoinen persoona myös, oli erittäin kiinnostunut Kanadan alkuperäiskulttuureista ja teki 1900-luvun alussa retkiä alkuperäisheimojen kyliin.




Kauhistumiseen asti jännittynyt urpo ennen pronssipeliä ja hianonhiano Vancitysta shoppailtu paita, kaksi lempparimaata, Suomi ja Kanada samassa paidassa (hihassa oleva vaahteranlehti ei TIETENKÄÄN vaan sitten taas näy kunnolla tässä kuvassa...). Pipo by Kummitätsä-Vuke™.



Kalliovuoria ylhäältä.



"KÄNÄDÄ"



”Kotitaloni” edestä, kirsikka kukkii helmikuussa, go El Niño!



Hyvän näköstä...



Yaletown-kaupunginosaa ja jänniä kasveja.



Olympiatuli ja vuoret takana.



Cloud Nine -näköalaraflasta North Vancouveriin ja Coast Mountainsille päin.



Beautiful British Columbia!



Beautiful British Columbia!



Tässä vaiheessa vielä toiveikkaana...



Hyvä sarjakuvanpätkä Arranin jääkaapinovessa.



Satamaa ja Suomessa tehty loistoristeilijä.



Auringonlasku Stanley Parkissa.



Toteemipaaluja Stanley Parkissa. Sofie ja Fredrik sotkevat vuokratandemilla edessä.



Stanley Parkin rantabulevardilta. Sofie ja Fredde sotkevat vuokratandemilla edessä. Kuva: Niskakuvauksen maailmanmestari Otso K.



"Ton pantalon est pleiiiin, ton pantalon est pleiiin de quelqu'un que j'aime bien!" Les Trois Accords, mainio quebeciläinen bändi Place de la Francophoniella Vancouverin Granville Islandilla.



Aamukahvi ja random viikinkikypärä. Ruottalaasten kanssa kun oli liikkeellä niin noita viikinkihattuja oli joka puolella. Kuva: Raoul.



Ruotsalaisten puristuksissa Suomi-Saksaa baarissa katsomassa. Kuva ja kuvassa: Raoul.



Pelipäivä! Suttusta on myöhäisillasta jo, tässä 2/3 quebecinpohjoismaalaisista Vancouver-turisteista. Ei haittaa vaikka hävittiin, hyvä ilta tuli kuitenkin! ”Oma” peruukkini on näköjään myös tässä vaiheessa vaihtunut viikinkihattuun. Kuva Raoul.



Minä ja isäntäni Yaletownin rantsussa. Kuva Raoul.