Lunta tupaan, reissun päälle ja muita latteuksia

Talvi tuli, mutta ei vielä jäädäkseen. Kuva alhaalla. Torstaina pyrytti koko päivän ja täällä oli pari päivää ihan valkoista. Öisin oli pakkasta, päivisin täysi kevät. Aurinko paistoi korkealta, lumi suli ja linnut lauloivat. Iltaisin loskaa, ihan niin kuin Suomessa. En ole vielä saanut harmituskohtausta ja tunnetta, että olisi pitänyt sittenkin mennä Etelä-Eurooppaan vaihtoon. Ja jos tänne tulee se luvattu hyvä talvi kohta niin mikäs sen parempi! Sukset ja lusitimet vaan kehiin. Netistä katselin viime viikolla, että läheisen Mont-Sainte-Anne -vuoren (jota kalliovuorten kainalosta tuleva Michele pilkkaa jatkuvasti) korkeusero on suurempi kuin esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Lapin laskettelukeskusten suurin korkeusero. Joten ei ihan huono.

Koeviikko meni aika hyvin. Maanantain espanja meni loistavasti, samoin keskiviikon koe aiheesta La Nouvelle-France 1600-luvulla. Tuo jälkimmäinen kurssi on edelleen kyllä ehdoton suosikkini, professori on hauska mutta myös todella hyvä ja hän problematisoi todella mielenkiintoisella tavalla Québecin ja Kanadan historian kohtia ja historiografian käsityksiä. Nieuw-Nederlandissa oli esimerkiksi vielä 1600-luvun alussa paljon enemmän ranskankielisiä kuin Nouvelle-Francessa konsanaan, ja tästä professori Laberge taittoi, että Pohjois-Amerikan vanhin ranskankielisyys ei suinkaan ole Kanadalaista perua. Herra on varmaankin federalisti kun uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat.

Tiistain Kanadan hissan tentti meni vähän mönkään, koska olin epähuomiossa jättänyt lukematta yhden tärkeän meilin, missä käytännössä sanottiin, mitä kokeessa tullaan kysymään. Niinpä vastasin vahingossa esimerkiksi, että paleointiaanien kulttuuri kehittyi 9000 vuotta sitten vaikka oikea vastaus on 11500 vuotta sitten. Koe oli muutenkin aikamoinen lottokuponki, enemmän yläaste- kuin yliopistotyyliä. No, ei auta itku markkinoilla.

Kokeisiin lukemisen lisäksi olen kirjoittanut kaksi työtä. Sosiologia tuli valmiiksi jo viime viikolla, perjantaina ja eilen puristin paperin arabimaailman etnologian kurssille. Eilen kadotin kaksi sivua valmista tekstiä kun kirjaston tietokone jumitti. Harmitti jonkin verran. En halua esittää itseäni työn sankarina, mutta väitän silti urheasti että olen ensi viikon lomani ansainnut. Eilen jo vähän förskottia kun olin Kavenin ja K:n kämppisten kanssa katsomassa lätkämatsia läheisessä urheilubaarissa. Ja oli kyllä mieletön ottelu, Canadiens voitti Rangersin lopulta jatkoajalla 5-4. Kaupungilla sitten vielä parissa paikassa.

Ostin nyt myös lennot Vancouveriin ja takaisin 18.-25.2. ja puhuin Arranin (kaveri kesältä, Vancouverista) kanssa. Saan asua hänen luonaan tai lainata hänen matkoilla olevan kaverinsa kämppää, aika mahtavaa. Matkan kohokohtana siis 21.2. pelattava Suomi-Ruotsi -ottelu, johon sain ostaa lipun ruotsalaisilta kavereiltani (jotka tulevat myös peliin) sillä ehdolla, että kannatan Ruotsia. Aion rikkoa sopimusehtoja. Mutta mieletöntä tulee, saa nähdä sekä Suomen että Ruotsin parhaat pelaajat livenä.

Huomenna aamulla lähdemme Okon kanssa Ottawaan, jossa serkkuni Annikka ja Jannensa asuvat. Anni on töissä Suomen suurlähetystössä ja Janne urheilutoimittelee. Ihan loistavaa kun on sukua täällä, hauska viikko varmasti tulossa. Alunperin oli tarkoituksena tehdä Grahamin ja Okon kanssa ns. Windsor-Québec -käytävän valloitus (10 päivää, 10 kaupunkia) mutta olen oikein tyytväinen, että olemmekin nyt viikon paikoillamme ja saan tavata samalla Annia ja Jannea kunnolla!

Ai niin, ja tiistaina sain kortin, jossa luki "Du fattas" ja allekirjoituksena kauhea kasa kaikkien loistavien Brahe Djäknarista ja Florakörenista tuttujen ystävien nimiä. Mahdotonta kuvata sitä riemun ja koti-ikävän sekamelskaa, jonka koin, mutta vilpitön ilo oli päällimäinen tunne toki!

Kuva:
1. Lunta Campuksen keskuspuistossa.
2. Ensilumi kotipihalta kuvattuna. Huomatkaa kuvassa myös Stop-merkki. Ranskassakin Stop on Stop, mutta Québecissä sen pitää tietenkin olla Arrêt!

Hetkiä eräästä elämästä (taas)

Yritän vaihtaa vähän tyliä välillä ettei tule liian raskassoutuista tekstiä. Koska olen ehkä hehkutellut liikaa kaikkea riehumista ja pää kolmantena jalkana menemistä täällä niin haluan vastapainoksi tällä kertaa nostaa esiin joitain rauhallisia hienoja hetkiä viime viikolta. Vastaus mahdollisesti esiin nousevaan kysymykseen on, että kyllä täällä tälläkin viikolla on vaihdettu vapaalle tarpeen mukaan ja aivan riittävästi, ettei tarvitse huolehtia että täällä kerään pölyä.

Rauhallisia, hyviä hetkiä:

-Tiistai-illan elokuva Ste Foyn valtavassa leffakompleksissa Grahamin ja Mathieun kanssa. Québeciläinen komedia, De père en flic, aika hauska oli. Ja miten ihanata kun ymmärtää jo niin paljon, että pystyy katsomaan kokonaisen komedian québeciksi ja ymmärtämään québeciläisiä vitsejä. Jälkeenpäin kaffet ja donitsit "Timmy Ho's"issa (Tim Hortons, aivan ykköspaikka, tulen kaipaamaan Suomessa) http://www.timhortons.com/. Kivaa jutustelua.

-Perjantai-ilta ja koulun kirjaston tyhjenevä lukusali kello kuuden ja kymmenen välillä. Työskentelin koko päivän sosiologian tekstin kanssa ja sain sen valmiiksi iltapäivällä. Sitten menin kirjastoon lukemaan tenttiin. Aivan mahtava tunnelma, niin kuin Turun-kämppikseni Nikke joskus sanoi, kirjastossa (ja arkistossa) on hienoa olla kun on niin konkreettisen lähellä niin suurta määrää tietoa. Ja tunsin itseni kunnolliseksi opiskelijaksi kun siellä työskentelin muiden jo viettäessä perjantaiehtoota. Illalla luin vielä loppuun Westön romaanin, upea teos kyllä jälleen kerran eikä uni meinannut tulla kun oli niin paljon mietittävää.

-Ruisleipä Kuopion kauppahallista tänään Okon keittiössä. Ei tarvitse sen enempää selittelyjä, koska siitä jos leipä paranoo, "se ee oo ennee leipee, se on hunajoo", kuten Ukki ja Tuffa tapaavat resiteerata Hermannin vanhaa, ilmeisen hyvin mieleen jäävää leipämainosta.



Kulttuuribiitti:

Eilen olimme katsomassa kanadalaista jalkapalloa. Erona jenkkifutikseen on isompi kenttä sekä muutamat säännöt. Isoin ero säännöissä on se, että Kanadassa sallitaan vain kolme yritystä edetä 10 jaardia siinä missä jenkit sallivat neljä. Yliopistomme joukkue Rouge et Or on Kanadan yliopistojen parhaimmistoa. Ensimmäisen puoliajan jälkeen joukkue johti 46-0, joten ei ollut paljon motivaatiota enää toisella puoliajalla vastustajalla. Kiva oli silti nähdä peli ja peliä edeltävä tailgate-juhla oli hauska. Ihmiset ajavat autoillaan areenan parkkipaikoille ja istuvat parkkiksilla tai takakontissa ovi (=tailgate) auki ja grillaavat ja juovat kaljaa.

Tällaista tällä kertaa, tenttiviikko käyntiin huomenna, sitten on lomaviikko. En ole vielä varma mitä teen, erilaisia vaihtoehtoja on, katsotaan.

Kuva:
Fudista aurinkoisena, mutta kylmänä lauantaina

Miettimistauko

Eevan ja Hannun kanssa olimme viikko sitten veneilemässä joella. Yves, jolle kesällä nauhoitin englanninkielisen audioguiden, oli palkaksi edellä mainitusta luvannut kierrättää minua joella. Ja ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki, kun on vieraita ja vedet vielä jäistä vapaat. Niinpä vedimme reilun parin tunnin lenkin Yvesin vaatimattomalla kumipaatilla, varusteet olivat kyllä kunnossa (kuva alempana) ja oli aivan mahtavaa päästä veneilemään pitkästä aikaa. Ja luulen, että vieraani olivat myös tyytyväisiä. Ainakin minulle tarjottiin ateria veneilyn jälkeen mukavassa Le Cochon Dingue -ravintolassa.

Keskiviikkona saatoin sitten siskoni poikaystävineen Ste Foyn Shellille, josta heidän kimppakyytinsä lähti. Koska bussi välillä Qc-Montréal on niin hävyttömän kallis, on täällä varsin kehittynyt virallinen kimppakyytisysteemi. Joka tapauksessa olen iloinen ja kiitollinen visiitistä, ja PEIn matka oli tietenkin reissu, jonka muistaa loppuelämänsä.

Ja yht'äkkiä olikin jo torstai. Okon synttärit illalla, syömässä porukalla ja koulun pubissa sen jälkeen, turha edes sanoa että kivaa oli. Perjantaina olimme Musée de la Civilisationissa (taas, olin siellä myös E:n ja H:n kanssa). Tällä kertaa opastettu kierros, Graham suositteli siksi että kuulisin kuinka puolueellinen oppaan näkemys Kanadan historiasta on. Noh, enpä tiedä, kun tuntiin puristaa tuon historian ihmisille, jotka oletuksena eivät tiedä mitään aiheesta (olimme vaihtariryhmän kanssa) niin jäähän siitä väkisinkin tärkeitä kohtia pois. Ja tietenkin ranskankielisten kollektiivinen muisti on eri näköinen kuin englanninkielisten, sehän nyt on selväkin.

Grahamin kaveri Nate Ontariosta on muuttanut kaupunkiin ja olimme hänen luonaan viettämässä perjantai-iltaa Grahamin ja Kavenin kanssa. Mainioita keskusteluja (muut kolme ovat yhteiskuntatieteilijöitä), huipentumana tietenkin Québec vastaan Ontario, jota seurasin ja kommentoin (minkä uskalsin) innokkaasti aitiopaikalta. Hyvä ilta! Lauantaina olivat Graham ja Nate sekä Uxoa ja Cristina (Baskimaa ja Cantabria) luonani katsomassa Canadiensin peliä. Ja matsin päätteeksi kaupungille.

Sunnuntaista tähän iltaan olen sulkeutunut kotiini ja opiskellut paljon ja ollut itsekseni. Lenkille vain olen poistunut kopistani. Ensi viikolla on "midterm"-kokeet ja sitä ennen pitää palauttaa pari kirjallista tehtävää, joten päätin skipata luennot alkuviikolta ja paahtaa itsekseni sen sijaan. Uskon, että tämä oli viisas veto.

Tekee kyllä todella hyvää välillä olla itsekseen. On varsin mielekästä kun pääsee ajan kanssa miettimään että kuka tämä henkilö on joka täällä nyt pyörii ja mitä hän on suhteessa aikaan esimerkiksi reilut kolme kk sitten. Ja ehkäpä johtopäätös ei ole kovinkaan radikaali, eikä ihminen ehkä muutu juurikaan (mistä minä tiedän, olen 22v.) mutta silti tekee hyvää vähän mietsiä ja fundeerata välillä. Hyvänä lisänä tähän vanhemmiltani nimipäivälahjaksi saamani kirja, Kjell Westön uusin tiiliskivi, olen lukenut yli puolet jo ja todella hyvää tavaraa, niin kuin Westö aina. "Gå inte ensam ut i natten". Å int går ja ju heller. Monien sukulaisten ja hyvien ystävien kanssa olen vaihtanut kuulumisia viime päivinä ja sehän on tärkeintä mitä voi tehdä. Jopas oli taas tekstiä, melkein kuin sunnuntaisaarna! Mutta mihinkäs näistä pääsee.

Noniin ihmiset, heipä vaan, minä jatkan esseetäni Québecin ja ranskankielisen Kanadan yhteiskunnan eroista. Yli puolivälin olen jo, joten valoa tunnelin päässä, vaikka välillä eteneekin hi-taas-ti!


Kuvat:
1. Sanopa muuta!
2. Sehän näyttää ihan kaupungilta tästä kulmasta!
3. Chute Montmorency Qc:n itäpuolella.
4. Bunkerot botskissa.
5. Joki ja vuoret.

2900 km ja kolme uutta provinssia

Eeva ja Hannu pölähtivät tänne viikko sitten. Tiistaina kierrätin heitä kaupungilla ja selitin parhaani mukaan kaupungin historiaa, kulttuuria ja politiikkaa. Illalla olimme syömässä tunisialaisessa ravintolassa St-Jeanissa. Eevan ja Hannun B&B oli samaisessa kaupunginosassa mainiolla paikalla. Päivä oli onneksi poutainen, mutta illalla satoi pariin otteeseen oikein kunnolla. Jetlagiset matkalaiset menivät aikaisin takaisin majoitukseensa, minä menin vielä historianopiskelijoiden illanviettoon Bateau de nuit -pubiin (St-Jean edelleen). Mainiota sakkia kyllä, paikalla lähinnä viimeisen vuoden kandiopiskelijoita. Täällä kandi on perustutkinto (ei siis välitutkinto niin kuin Suomessa) lähes kaikessa, ja jos joku tekee maisteria tarkoittaa se yleensä sitä, että akateeminen ura on mielessä.

Keskiviikko oli normaalin kiireinen (Nouvelle-France, baskinkurssi ja kuoro) joten en ehtinyt tavata matkalaisia muuta kuin aamupäivällä, jolloin näytin heille kampusaluetta.

Torstaina haimme sitten anivarhain auton koulun autovuokraamosta ja lähdimme posottamaan kohti Prinssi Edwardin saarta (PEI). Matkareitti kulki pitkin Lawrence-joen etelärantaa aina Rimouskin kaupunkiin saakka, josta käännyimme etelään kohti New Brunswickiä. Maisemat olivat aivan fantastisia ja etenkin Matapedia-joen laakso Gaspesien eteläosassa oli kauneudessaan uskomaton. Ruska on täällä Suomen ruskaa paljon kirjavampi, ja välillä tuntui kuin olisi ajanut karkkikaupan läpi, niin kirkkaita vihreän, keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyt olivat.

Torstai-iltana yövyimme Cap Pelé -nimisessä pikkukaupungissa. Ilokseni kyseessä oli aito acadialainen pikkupaikka, jossa Acadien liput liehuivat ja kaksikielisyys oli voimissaan. Motellimme haisi homeelle, mutta siellä oli sentään telkkari, josta seurasimme NHL-kauden ensimmäistä Canadiensin ottelua pizzaa syöden.

Perjantaina lähdimme aikaisin taas liikkeelle ja saavutimme Confederation Bridgen hyvissä ajoin. Vuonna 1997 valmistunut silta kytkee PEI:n New Brunswickiin ja siten mantereeseen. Ajoimme saaren läntisimmän niemen päähän ja takaisin. Acadien lippuja näkyi etenkin lounaisosissa ja kyltit olivat ranskaksi. Mitä idemmäksi menimme, sitä vähemmän ranskalaista kulttuuria oli näkyvissä. Illaksi menimme majapaikkaamme, valloittavaan 1860-luvulla rakennetussa talossa sijaitsevaan B&B:hen. Minä kävin ennen illallista lenkillä pitkin Confederation Trailia. Kyseinen trail on 1980-luvulla puretun rautatien reittiä kulkeva koko saaren kattava ulkoilureittiverkosto. Loistava idea! Hauska oli hölkätä keskellä metsää pitkin vanhaa rautatietä! Illallinen mainiossa Cape Light -ravintolassa läheisessä Cardiganin kylässä, Atlantin rannalla tietenkin. Isäntämme Edgar tarjosi vielä omatekoiset kirsikkaviinit palattuamme. Edgar ja hänen vaimonsa Brenda ovat asuneet Saudi-Arabiassa ja Indonesiassa (öljyhommissa tietty) ja palanneet sitten E:n lapsuudenkotiin B&B:ta pitämään. Mahtavaa porukkaa. Lisäksi paikalla oli Patricia, pappi Buffalo, NY:sta sekä isäntäpariskunnan kaksi kissaa, joita ei saanut päästää yöllä ulos kojoottien takia. Eksoottista!

Lauantaina menimme "Green Gables"iin. Koko matka saarelle oli Eevan idea, hänen pitkäaikaisena unelmanaan kun oli nähdä L.M. Montgomeryn tyttökirjoista tutun Annan "koti". Esikuvana tälle oli Montgomeryn serkkujen talo Cavendishissä. Talo on tietenkin nykyään turistinähtävyys ja varsin teennäinen paikka, mutta E vaikutti olevan kuitenkin tyytyväinen. Oma B&B:mme oli tietenkin paljon autenttisempi PEIläinen 1800-luvun miljöö. Itselleni lauantain ehdoton kohokohta oli hummerilounas Charlottetownin (PEIn pääkaupunki) Lobster on the Wharf -ravintolan terassilla. Aurinko paistoi ja Atlantti tuoksui, ei paremmasta väliä.

Sunnuntaina ajoimme takaisin Québeciin Suzukillamme. Kävimme ensin Nova Scotian puolella ihan vain siksi, että voi sanoa siinäkin provinssissa käyneensä. Ilma oli aika huono, mutta matka eteni onneksi joutuisasti. Québecin lähestyessä tuli minulle todella kotoisa tunne. Sen verran hyvin on tähän kaupunkiin jo juurtunut, vaikkeivät ne juuret tietenkään syvälle vielä ulotukaan. Tänä aamuna palautin auton, 2900 km oli mittarissa matkaltamme, aikamoinen määrä neljälle päivälle! Tämän maan mittasuhteet ovat vain niin käsittämättömät, että tuntui kuin olisi käynyt vain pikku retkellä naapurimaakunnassa. Mutta olipahan hauska reissu!

Tänään alkoi taas arki. Huomenna vielä veneajelu joella (se sama kaveri, jolle nauhoitin englanninkielisen audioguiden) siskon ja Hannun kanssa, sitten he lähtevätkin jo keskiviikkona kohti Montréalia.

Vielä yksi juttu. Juttelin jokin viikko sitten erään ruotsalaisen tytön (Sofie) kanssa ja hän tarjosi minulle lippua Ruotsi-Suomi -jääkiekkomatsiin Vancouverin olympialaisiin. Nyt asia varmistui ja jos saan lennot edes jotenkin järkevään hintaan niin lähden helmikuussa viiden ruotsalaisen kanssa länsirannikolle katsomaan tuota ottelua. Toivottavasti saan lennot fiksattua, koska siitä tulee aivan räjäyttävää jos sinne pääsen ja vielä tuohon otteluun ja ruotsalaisten kanssa! Toivotaan vaan että pysyy Suomen pojilla päät kylmänä kaukalossa ja katsomossa.


Kuvat:

1. Valitettavasti tätä parempaa kuvaa ruskasta ei sään takia saanut (PEIllä paistoi, mutta ruska siellä on Atlantin takia vasta myöhemmin). Tästä saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan värien kirjosta.
2. Matkaseura ja uskollinen Suzuki lähellä Amquin kaupunkia Québecissä.
3. Hullulla on halvat huvit. Innostunut historioitsija, Acadien lippu ja Atlantti.
4. Eeva PEIlaisessa ympäristössä.
5. Pohjoisrannikkoa
6. Kissa protestoi ulosmenokieltoa vastaan.
7. Roseneath B&B, majapaikkamme saarella.