sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lunta tupaan, reissun päälle ja muita latteuksia

Talvi tuli, mutta ei vielä jäädäkseen. Kuva alhaalla. Torstaina pyrytti koko päivän ja täällä oli pari päivää ihan valkoista. Öisin oli pakkasta, päivisin täysi kevät. Aurinko paistoi korkealta, lumi suli ja linnut lauloivat. Iltaisin loskaa, ihan niin kuin Suomessa. En ole vielä saanut harmituskohtausta ja tunnetta, että olisi pitänyt sittenkin mennä Etelä-Eurooppaan vaihtoon. Ja jos tänne tulee se luvattu hyvä talvi kohta niin mikäs sen parempi! Sukset ja lusitimet vaan kehiin. Netistä katselin viime viikolla, että läheisen Mont-Sainte-Anne -vuoren (jota kalliovuorten kainalosta tuleva Michele pilkkaa jatkuvasti) korkeusero on suurempi kuin esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Lapin laskettelukeskusten suurin korkeusero. Joten ei ihan huono.

Koeviikko meni aika hyvin. Maanantain espanja meni loistavasti, samoin keskiviikon koe aiheesta La Nouvelle-France 1600-luvulla. Tuo jälkimmäinen kurssi on edelleen kyllä ehdoton suosikkini, professori on hauska mutta myös todella hyvä ja hän problematisoi todella mielenkiintoisella tavalla Québecin ja Kanadan historian kohtia ja historiografian käsityksiä. Nieuw-Nederlandissa oli esimerkiksi vielä 1600-luvun alussa paljon enemmän ranskankielisiä kuin Nouvelle-Francessa konsanaan, ja tästä professori Laberge taittoi, että Pohjois-Amerikan vanhin ranskankielisyys ei suinkaan ole Kanadalaista perua. Herra on varmaankin federalisti kun uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat.

Tiistain Kanadan hissan tentti meni vähän mönkään, koska olin epähuomiossa jättänyt lukematta yhden tärkeän meilin, missä käytännössä sanottiin, mitä kokeessa tullaan kysymään. Niinpä vastasin vahingossa esimerkiksi, että paleointiaanien kulttuuri kehittyi 9000 vuotta sitten vaikka oikea vastaus on 11500 vuotta sitten. Koe oli muutenkin aikamoinen lottokuponki, enemmän yläaste- kuin yliopistotyyliä. No, ei auta itku markkinoilla.

Kokeisiin lukemisen lisäksi olen kirjoittanut kaksi työtä. Sosiologia tuli valmiiksi jo viime viikolla, perjantaina ja eilen puristin paperin arabimaailman etnologian kurssille. Eilen kadotin kaksi sivua valmista tekstiä kun kirjaston tietokone jumitti. Harmitti jonkin verran. En halua esittää itseäni työn sankarina, mutta väitän silti urheasti että olen ensi viikon lomani ansainnut. Eilen jo vähän förskottia kun olin Kavenin ja K:n kämppisten kanssa katsomassa lätkämatsia läheisessä urheilubaarissa. Ja oli kyllä mieletön ottelu, Canadiens voitti Rangersin lopulta jatkoajalla 5-4. Kaupungilla sitten vielä parissa paikassa.

Ostin nyt myös lennot Vancouveriin ja takaisin 18.-25.2. ja puhuin Arranin (kaveri kesältä, Vancouverista) kanssa. Saan asua hänen luonaan tai lainata hänen matkoilla olevan kaverinsa kämppää, aika mahtavaa. Matkan kohokohtana siis 21.2. pelattava Suomi-Ruotsi -ottelu, johon sain ostaa lipun ruotsalaisilta kavereiltani (jotka tulevat myös peliin) sillä ehdolla, että kannatan Ruotsia. Aion rikkoa sopimusehtoja. Mutta mieletöntä tulee, saa nähdä sekä Suomen että Ruotsin parhaat pelaajat livenä.

Huomenna aamulla lähdemme Okon kanssa Ottawaan, jossa serkkuni Annikka ja Jannensa asuvat. Anni on töissä Suomen suurlähetystössä ja Janne urheilutoimittelee. Ihan loistavaa kun on sukua täällä, hauska viikko varmasti tulossa. Alunperin oli tarkoituksena tehdä Grahamin ja Okon kanssa ns. Windsor-Québec -käytävän valloitus (10 päivää, 10 kaupunkia) mutta olen oikein tyytväinen, että olemmekin nyt viikon paikoillamme ja saan tavata samalla Annia ja Jannea kunnolla!

Ai niin, ja tiistaina sain kortin, jossa luki "Du fattas" ja allekirjoituksena kauhea kasa kaikkien loistavien Brahe Djäknarista ja Florakörenista tuttujen ystävien nimiä. Mahdotonta kuvata sitä riemun ja koti-ikävän sekamelskaa, jonka koin, mutta vilpitön ilo oli päällimäinen tunne toki!

Kuva:
1. Lunta Campuksen keskuspuistossa.
2. Ensilumi kotipihalta kuvattuna. Huomatkaa kuvassa myös Stop-merkki. Ranskassakin Stop on Stop, mutta Québecissä sen pitää tietenkin olla Arrêt!



6 kommenttia:

  1. Maanantaiaamu, kellot on sirretty tunnilla kohti lähintä juhannusta, kuten uusi muistisääntö kuuluu. Porukka on vielä vähän pihalla, kuten asiaan kuuluu, eikä täällä töissäkään vielä juuri näy muita kuin koululaisten vanhempia, joiden on pakko sopeutua ajanvaihdokseen. Aamu oli siis tänään olevinaan vähän valoisampi, ja ehkä olikin, mitä nyt tihkusateelta sain selvää. Sen verran huomasin, että ruska on Tapiolassa ja Otaniemessä edelleen upea, vaikka on jo melkein marraskuu.
    Pääsin näköjään korkkaamaan kommentit tällä kertaa! Aika oleellinen asia tuo paleointiaanien kulttuuri ja sen sijoittuminen historia-akselille, ymmärrän kyllä, jos vähän harmittaa, että ei tullut oikea vuosimiljoona mieleen kokeessa. Mutta upeeta, että olet jaksanut puurtaa siellä. Loma on tosiaan ansaittu, ja oletkin jo varmaan Ottawassa serkkuasi tapaamassa. Hauskaa ja hassua, että olette siellä molemmat!Viihtyisää viikkoa teille kaikille!

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! "Parempi" takki on lähdössä tänään, laitan mahd. pikaisesti menettämättä omaisuuksia kuitenkaan. Ehkä on sulla kun palaat reissusta tai ainakin suunnilleen.

    Onnittelut hyvistä opintosuorituksista. loma ehdottomasti ansaittu. Kohta olet ollut 4 kk. Näin se menee.

    Täällä ei ensilumesta tietoakaan (pohjoisessa toki. Normaalia harmaata tihkua vaan.

    Hauskaa viikkoa ja terveisiä!

    VastaaPoista
  3. Mun koeviikko ei mennyt ihan yhtä nappiin kuin sulla... Enkusta 5 1/2, fyssasta 9 ja muut siinä seiskan molemmin puolin. Toi enkku oli aika shock, mutta pyysin heti Rossilta tehtäviä jatkoa ajatellen ja menen ennen joulua uusimaan kokeen, eniten virheitä aikamuodoissa, niin kuin aina. Muistelin hymyssä suin niitä sun pitämiä enkuntunteja monta vuotta sitten kesällä. Tännekkin vois mun puolesta jo tulla lunta! Masentaa tämmönen harmaa sää ja jäätävä tuuli.

    VastaaPoista
  4. Joo hienon näköistä lunta tosiaan, täällä vaelletaan vasta lehtikasoissa. Mut arvaa mitä? Oon bongannu québecismin! Hain ihan ranskalaisesta CNRS:n synonyymisanakirjasta synonyymiä adverbille "également" ja yksi vaihtoehdoista oli "itou"! Hauskaa että hexagonissakin kunnioitetaan näitä merentakaisia variantteja.

    VastaaPoista
  5. Täältä Traktornenistakin Otso sulle semmosia terveisiä että joku parrakas Otus täältä nyt kyllä puuttuu. Sulla on siellä meneillään jo parempi talvi kun täällä, surkeeta syyssäätä.. Mää lupaan sit virallisesti et ku oot takasi Suames niin käyvvään vuokraamas joku paskaleffa ja haetaan FC-Kebabpizzat! FC-hetkiä Otuksen kanssa kaivaten:
    (pienempikuin kolme)Pultza

    VastaaPoista
  6. Nyt löysin tieni tällekin sivustolle. Hienoa, että tapaatte siellä, Otso ja Annikka! Tällä hetkellä voisin sanoa teille kumpaisellekin, että olisi kiva kuulla teistä enemmän. Onneksi pidätte hienoja blogejanne. Jään lukijaksi, Otso, että pääsen vähän kärryille kummipoikani elämästä kaukana suuressa maailmassa.

    Meidän kuulumisissa aika kärjessä on Hannon kuntokoulu. Erkka ja Linda käyvät H-M:n (ja Maiju myös) opeissa Helsingin keskustan saleilla, mutta Italian-viikostamme kestäneen jahkuamisen jälkeen meillä on perjantaisin Tapanilan Erällä sessio kuntosalia ja sulkapalloa. Jo jännittää meitä vanhoja, huomisesta alkaen on taas paikat hellinä. Sellainen väläys meiltä Tapanilasta, jossa on muuten aste pakkasta. Terveisiä!

    VastaaPoista