Putkinäkomiehen näkemyksiä kotiprovinssista

Hyvät lukijat, adventtiaika lähestyy, ja samalla minun opiskeluvuoteni puoliväli alkaa olla käsillä. Paluulippua ei ole, mutta näillä näkymin vapun tienoossa ensi vuonna olisin taas Suomessa. Voisin näin puolimatkan krouviin tullessani istahtaa hetkeksi, ottaa kupillisen Ottawan Ikeasta tuskalla raahattua glögiä ja kertoa vaikutelmiani Québecin yhteiskunnasta.

Huomioikaa, että nämä ovat täysin subjektiivisia ja suorastaan rikollisen yleistäviä näkemyksiä joita tukee puolen vuoden (eli ei riittävät)Québecin historian ja sosiologian opinnot. Tyypillinen historianopiskelijan "luulen tietäväni kaiken" -asenne paistanee läpi, mutta kuten otsikko vihjaa, yritän muistaa rajoittuneisuuteni kun täällä havainnoin.

Minä pidän Québecistä. Kaikessa mielenkiintoisuudessaan, kaikessa kummallisuudessaan, ja uskallan sen sanoa: kaikessa katkeruudessaan. Québec ei ole päässyt yli siitä, että sen väestön kieli ja kulttuuri ovat olleet uhattuna Pariisin rauhasta 1763 lähtien. Tämä näkyy asenteissa, kulttuurissa ja kontakteissa. Olen tavannut nuoria paikallisia, jotka eivät ole käyneet edes Ontariossa. Ja kaupoissa täällä ei myydä suosittua kanadalaista Molson Canadian -olutta. Nimi on väärä.

Väestöryhmittymien historia ei ole pelkästään kieliä, ideologioita ja kulttuuria ja näiden manifestaatioita. On muitakin, näkökulmasta riippuen heikompia, yhtä suuria tai suurempia voimia. Ranskankieliset kanadalaiset ovat perinteisesti olleet köyhempiä kuin englanninkieliset. Montréal oli teollistumisen aikaan ja sen jälkeenkin Kanadan talouden keskus, mutta voitot taskuun kääri englanninkielinen omistajaluokka, työläiset olivat useammin ranskankielisiä kuin englanninkielisiä (vaikka ehkä iirin kieli siellä joukossa kiiri!). Tällaisista asetelmista leivottiin sitten Kanadan liittovaltio 1860-luvulla. Kaksi kertaa Québec on siitä yrittänyt irti, 1980 ja 1995, ja molemmilla kerroilla tuli turpaan niukasti.

Kun puhuimme Kanada-nimen alkuperästä kavereiden kanssa (muistanette että Canadien alunperin tarkoitti nimenomaan ranskankielisiä, ja nykyään Canadian/Canadien tarkoittaa englanninkielisiä erotuksena québeciläisistä),totesi eräs québeciläinen ystäväni nimestä, hieman viinin rohkaisemana, mutta kuitenkin, jotain varsin kuvaavaa: "Ne varastivat sen meiltä. Ne varastivat kaiken meiltä." Tällaiset asenteet ovat omiaan luomaan katkeruutta ja muutoksenhalua. Viimeisimpien tutkimusten mukaan suurin osa Québecin nuorisosta haluaisi irti Kanadan liittovaltiosta!

Montréal on luku erikseen. Se on maailmankaupunki, jossa ranskan ja englannin vastakkainasettelu osittain häviää italian, kiinan, espanjan, portugalin ja muiden kielien sekaan.

Tämän enempää en nyt teitä tylsistytä, juttua kyllä riittäisi ja lupaan, että halukkaille kerron erittäin mielelläni näistä asioista sitten kun tulen taas sille puolelle Atlanttia.

Viime viikonloppu Montréalissa oli odotetun onnistunut. Graham on opiskellut kaupungissa, ja niinpä vierailun aikana oppi tuntemaan kaupunkia aivan eri tavalla kuin jos yksin olisi pyörinyt. Asuimme Grahamin kavereiden Sarah'n ja Fran:in luona keskellä "Plateau:ta", kaupungin nuorekkaan elämän keskuksessa. Emäntiemme kanssa emme ehtineet paljoa seurustella, sillä näillä oli kummallakin opinnot siinä vaiheessa, että yötä päivää istuivat koneidensa ääressä kirjoittamassa. Sääli sinänsä, sillä kuten Graham oli varoittanut, neidit olivat ei pelkästään wonderfully brilliant mutta myös drop-dead gorgeous.

Ohjelmassa oli kaupungin kiertelyä ja syömistä ja juomista, sekä kohokohtana lätkämatsi, Red Wings - Canadiens. Canadiens pelasi käytännössä koko ottelun alivoimalla, mutta onnistui nousemaan 0-2 -takaa-ajoasemasta tasuriin. Rankkareilla Red Wings oli sitten valitettavasti parempi. Mutta hieno ottelu! Sunnuntaina kävimme Grahamin kanssa (Okko ja Kaven lähtivät aikaisemmin sunnuntaina) kuuntelemassa McGill Universityn kuoron konsertin, jossa Fran oli mukana. Schubertin messu, G-duuri sekä joululaluja ohjelmassa, hyvä kuoro. McGill on siis Kanadan arvovaltaisin yliopisto. Minä jäin vielä illaksi Montréaliin, ja kävin kuuntelemassa John Mayallin keikan. Mahtava oli, uusi bändi kasassa, kitaristi Rocky Athas oli suvereeni, mutta suurimman vaikutuksen teki basisti Greg Rzab, aivan hillitöntä soittoa!

Pahoittelen, että tuli näin paljon tekstiä, mutta kun pääsee vauhtiin niin kirjoittaminen on vaan niin hauskaa. Koettakaa kestää. Lisää pulputusta taas viikon päästä. Emme saaneet kissa-kämppää, etsiminen jatkuu!

Kuvat:

1. Plateau:n maisemaa, upeita taloja, aikanaan englanninkielisen kauppiasluokan asuinseutua. Pääosin ranskankielinen työväestö asui pohjoisempana vaatimattomammissa oloissa.

2. Peli. Canadiensin peliasu liittyy seuran 100-vuotisjuhlakauteen. Tietyissä kotiotteluissa esitellään pelipaitoja vuosien varrelta. Tällä kertaa joukkue pelasi sinisissä.

3. Urheilujuhlan tuntua Molson Ex -katsomossa. Viimeinen rivi hattuhyllyllä, mutta silti näki hyvin! Herrat vasemmalta oikealle: Amqui, Québec; Espoo, Suomi; Kuopio, Savo ja St. Mary's, Ontario.

Kellareiden kasvatit

Hiih, kiireinen viikko on taas ollut. Koulutyöt eivät lopu kesken, nyt on melkein lopussa referaatti kirjasta 'Aux origines de l'identité franco-ontarienne'. Aivan mainio opus, mutta ranskaksi lukeminen ja kirjoittaminen ottaa aikansa. Ja itkun paikka, viimeksi hissantyötä kirjoittaessani kaatui kirjaston kone ja kaksi sivua tekstiä syöksyi cyberavaruuden syövereihin nopeammin kuin ehti sanoa "calisse!!". Nokkelana poikana otin tällä kertaa muistitikun mukaani kirjastolle eilen. Arvatkaa oliko mukana kun tulin kotiin illalla? Maailman hajamielisin -palkinto tulee jälleen kerran himaan tälle nollataululle Québecissä. Kävin vielä tänään tiedustelemassa kirjastosta tikkua, mutta joku on ilmeisesti napannut parempaan talteen ja saa nyt sitten nautiskella ruåtsinkielisistä hissatöistä, toivottavasti ei julkaise kandiani Québecissä omalla nimellään (tarkemmin ajatellen, toivottavasti julkaisee). Onneksi tällä kertaa katosi "vain" yksi sivu.

Viime torstaina olin hissalaisten kanssa La Barberie -panimoravintolassa. Hauskoja veikkoja ja siskoja kyllä, ei muuta voi sanoa! Viikonloppuna tuli Anni-serkkuni harjoittelukaveri Sanna ja Sannan tanskalainen kaveri Helle Québeciin Ottawasta. Perjantaina hengasimme porukalla heidän kanssaan. Lauantaina muiden kärsiessä sikotaudista, apatiasta tai muusta määrittelemättömästä vaivasta edustin yksin Québeciä. Mutta erinomaisen hauska, jopa riehakas ilta kuitenkin tuli ja madamet saivat loppujen lopuksi toivottavasti hyvän kuvan Québecistä vaikka perjantai-iltana meinasi itse kullakin mennä hermot kun kaupungista ei löytynyt avoinna olevaa (ruoka)ravintolaa kello 23. Ei tämä kuitenkaan mikään New York ole. Lauantain yöelämää edelsi tennisnelinpeli minun ja Okon ja Mathieun ja hänen työkaverinsa (ooops, unohdin nimen) välillä. Turpaan tuli muttei pahasti.

Nyt on myös sitten niin, että minä ja Graham, molemmat Ste Foylaisten kellarihuoneitten asukkeja, olemme kyllästyneet elämään selleissä. Niinpä olemme tällä viikolla katselleet asuntoja lähempää keskustaa. Vanhassakaupungissa tulee käytyä turhan harvoin kun asustaa täällä kaukana banlieue'ssa, ja muutenkin kaupungissa olisi kivempi asua. Tänään löysimme aivan loistavan paikan. Sijainti, hinta, itse asunto, kaikki. Mutta muitakin kiinnostuneita on, joten en vielä hehkuta enempää. Mutta huokeaan vuokraan sisältyisi kalusteet, lämpö, vesi, internet ja KISSA!

Jahha, nyt tässä istuskelen kotona, tänään olin taas pelaamassa squashia, kurssia pitävä harmaa pantteri ei suvainnut saapua paikalle, joten pelasimme pelikaverini Charlesin kanssa ilman ohjausta. Ja kah kah, voitin hänet ensimmäistä kertaa. Erin 2-1. Pääsinpäs sanomaan!

Huikea viikonloppu tiedossa. Huomenna Montréaliin Grahamin ja Kavenin kanssa. Lauantaina tulee myös Okko ja luvassa on vierailu maailman jääkiekkopyhättöön (mikä ero on muuten sanoilla 'pyhättö' ja 'pyhäkkö'?) Centre Bell:iin. Ohjelmassa Red Wings - Canadiens. Ja sunnuntaiksi ostin itselleni lipun John Mayallin keikalle. Loistava pyhäntienoo siis toivottavasi tulossa. Kalas!
(ma-aamuna espanjankoe klo. 8.30)

Höpöhöpö tällaisia taas, olen unohtanut taas kaikessa tohinassa kuvata, mutta Montréalista luulisi kertyvän jotain kivaa materiaalia tännekin laitettavaksi.

Lopuksi iso KIITOS kaikista kommenteista edelliseen blogiin! Aivan fantastista kun jaksatte lukea ja myös kirjoittaa.

Bonne journée, A+

P.S. Täällä aurinko nousee jo ennen seitsemää ja laskee "vasta" 16.30. Ja nyt on paistanut kaksi viikkoa putkeen. Ja tekee kyllä uskomattoman eron Suomen kaamokseen. Mutta koettakaa nyt jaksaa siellä, kohta alkaa helpottaa! Ystäväni H. Pulli käski edellisen blogin kommentissa lähettämään aurinkoa sinne pimeään. No tässä sitä tulee, suoraan Belgiasta! Tai alkuperäinen (parempi?) versio Pariisista tässä.

Pari huomiota...

...ja kevyttä avautumista. En ole polttanut hihojani varmaan kertaakaan koko Québecin aikana, mutta äsken napsahti ensimmäistä kertaa. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Syynä on tämä yksityisautoilukulttuurin ehdottomuus. Tällaiset asiat täällä muistuttavat siitä, että Pohjois-Amerikassa ollaan. Tosin Turussa asuneena ei voi muuta sanoa, kun että on sielläkin villin lännen meininki autoilun kanssa.

Joka tapauksessa, kierrätys on nyt todella muodissa täällä (aika uusi juttu, ja se on tietenkin hyvä). Ympäristötietoisuutta levitetään kaikkialla. Kaiken maailman bio+organique+super -maailmanparannus- ja terveysaterioita myydään kaupoissa, mutta ei voi mitään, "le char" on silti kingi liikenteessä. Tämän saan kokea joka päivä kaksi kertaa koulumatkalla.

Kodin ja koulun välissä on valtava ja vilkas Boulevard Laurier. Kukaan ei ole ilmeisesti kaupunginvaltuustossa ehdottanut ali- tai ylikulkuja , tai ylipäänsä muita ratkaisuja kuin liikennevaloja. Aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan valojen vaihtumista (kahdet eri) saa odottaa viisi minuuttia pakokaasua imutellen.

Tänään kun lopulta koulupäivän päätteeksi lähdin ylittämään katua vihreillä niin joku Pierre-Emmanuel tai olisiko ollut Alphonse-Marie (kaksoisnimet ovat täällä suosittuja) kääntyi eteeni ja missasi siniset tossuni muutamalla sentillä punaisella Bemullaan. Siinä sitten kyllä sen verran hämmästyin, että perinteinen kv käsimerkki eli "finkku" lähti muistoksi P-E:lle kera suomalaisen voimatoivotuksen. Pierre-Emmanuel (joka tod. näk. kuunteli Celine Dionin parhaita täysillä eikä varmaan edes huomannut piskuista suomalaista keskellä katua) tosin ajatteli varmaankin, ettei ollut tehnyt mitän virhettä, koska oikealle saa kääntyä punaisillakin ja mitäs jalankulkijoiden valoista välittämään.

No, näitä sattuu, onneksi ei käynyt mitään. Mutta palanen kulttuuria tämäkin, jonka halusin välittää.

Kokeet tuli muuten takaisin, ihan jees meni. Parhaiten espanja, josta tuli paras mahdollinen arvosana eli A+. Suurin "pettymys" oli Nouvelle-France -kurssi, jonka luulin menneen loistavasti. Takaisin tuli kuitenkin C+ ja kommentit, että hyvin oli asiat hallussa, mutta että essee-vastauksessa oli aivan liikaa tarpeetonta tavaraa "beaucoup de superflu", ja siksi arvosanasta vähennetään reippahasti pisteitä. C+ vastaa suunnilleen Suomen yliopistojen kolmosta. Ihan reilu ja oikea perustelu kyllä, tiedänpähän ensi kerralla, etten lurittele liikoja. Tämän kurssin proffa oli taas tänään luennolla kyllä niin vauhdissa, että oksat pois. Harmi etten voi välittää kurssin suorastaan riehakasta tunnelmaa sinne. Jos minusta joskus tulisi professori, tai opettaja ylipäätään, niin haluaisin olla kuin tämä prof. Laberge. Erittäin asiantunteva, mielenkiintoinen ja aivan hervottoman hauska. Mutta kun kokeita korjataan, niin kova ja ehdoton linja vaan päälle, siitähän sitä opiskelijat oppii!

Mutta hyvin menee täällä Québecissä siis edelleen. Lopuksi pyydän anteeksi Pierre-Emmanuelilta (ehkä hänellä oli kiire hakemaan lastenlasta lätkäharkoista) ja Celineltä (joka ei ole tehnyt muuta pahaa kun laulanut englanniksi, crisse de tabarnak!) kovia sanojani, korvaukseksi linkitän Celinen mahtavan "Pour que tu m'aimes encore":n:
http://www.youtube.com/watch?v=CVYHy5-x_dg&feature=related

Kuva:

Kahvikuppi Québecistä ja käsi Espoosta (hiha palanut aikaisemmassa vaiheessa)

Tous les bourgeois de Châtres, et ceux de Monthléryyyy, ding dong!

Tulin juuri kotiin aivan mainiosta kuoroviikonlopusta St-Casimirin (kuvia alhaalla) kauniista pikkukylästä (vajaa 80 km Québecistä länteen). Sain kyydit edestakaisin Jocelyn-nimiseltä daamilta. Kuoroni on siis Le Choeur de l'Université Laval, ihan kelpo sekakuoro.

Kuuppa on suoraan sanottuna aika sekaisin tuosta sosiaalisesta paukusta, joka aiheutuu kun 50 21-75 -vuotiasta ihmistä lähetetään landelle laulamaan ja juhlimaan. Konseptissa ei todellakaan ole mitään uutta Brahe Djäknar -vuosien jälkeen, mutta tällä kertaa en entuudestaan tuntenut ketään joten kaikkien uusien tuttavuuksien ja tilanteiden käsittelemiseen menee aikansa. Ihan normaalisti. Joten ei sen enempää tästä viikonlopusta nyt. Uusia kavereita, ranskanranskaaquebeciäranskaa ja laulut soi päässä. Konsertti 5.12.

Jos viime viikko oli olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen suomalainen, on tämä viikko lipunut, tai rynninyt ohi lähes kokonaisuudessaan en français. Maanantaina kirjoitin taas yhden sosiologian kirjallisen tehtävän. Tiistaina olin koulun jälkeen lenkillä ja sitten olusilla Sacrilegessä St Jeanilla Alexis'n kanssa, pitkästä aikaa. Alexis siis alunperin paikallinen "tukioppilaani" jonka kanssa olen hyvin ystävystynyt. Poikkeuksena viikon ranskalaisuuteen keskiviikon jo perinteeksi muodostunut pubi-ilta. Yliopiston pubissa yleensä kokoonnumme lähimmällä vaihtari(+Kaven)porukallamme (Minä, Kaven, Okko, Graham, Michele) päivittämään kuulumisia. Ja yhteinen kieli lipsahtaa usein englanniksi.

Torstain ja perjantain sairastin kotona, onneksi oli vain kevyt flunssa. Eikä varmaankaan sikaa ollut kehissä kun kerta näin nopeasti meni ohitse. röh röh.

Ja kas, tuli taas viikonloppu. Ja siitä jo kerroinkin sen vähän minkä sunnuntaihämmennykseltäni nyt pystyn. Olkaahan ihmisiksi siellä ja kaikille isille hyvää päivää (täällä vielä sunnuntai, ihan selkeesti).

Kuvat:

1. Vanha nunnaluostari, jossa majoituimme ja lauloimme.

2. Tällainen jäätävä 1900-luvun ensimmäisen puolikkaan aikana rakennettu katedraalimainen kirkko on jok'ikisessä pienimmässäkin québeciläisessä kyläpahasessa. Muistuttaa katolisen kirkon vallasta ennen 1960-luvun rauhallista vallankumousta. Kuvassa taas myös näköjään ARRÊT.

3. Pyhän Casimirin läpi virtaava pyhän Annan joki. Huomatkaa parveke veden päällä sekä hauska "lintupönttö".

Terveisiä Ottawasta

Lähdimme maanantaina aamulla matkaan Québecistä. Saatesanoina useat kaverit sanoivat, että viisi päivää Ottawassa kuulostaa vähintäänkin tylsältä. Voin heti alkuun kumota nämä ennakkoluulot, viikko Ottawassa oli nimittäin mitä mainioin lomanen tähän paikkaan. Kaupungissa on itse asiassa aika paljon nähtävää, ja tietenkin Annin ja Jannen näkeminen täällä kaukomailla olisi jo itsessäänkin ollut matkan arvoinen asia.

Maanantai oli matkapäivä, kimppakyytimme ei tullutkaan ja niinpä värjöttelimme Okon kanssa turhaan Ste-Foyn Shellillä 6.30-8.00. Matkaan pääsimme sitten vasta 11.30, Montrélissa kahvit ja sitten bussi Ottawaan. Iltapäivästä majoituimme vanhaan vankilaan rakennettuun hostelliin, Annin ja Jannen näimme vielä heidän kantakuppilassaan illalla.

Tiistaina kiersimme sivilisaatiomuseossa. Museo oli iso ja ihan hieno, Québecin sivilisaatiomuseoon verrattuna enemmän tietoa alkuperäisasukkaista täällä. Museo on itse asiassa Québecin provinssin puolella. Ottawa River/ Rivière des Outaouais jakaa pääkaupungin kahteen osaan, Ontarion Ottawaan ja Québecin Gatineauhun. Koko alue on pitkälti kaksikielinen, kaupungilla kuulee erittäin paljon myös ranskaa. Illalla Anni ja Janne tarjosivat meille mainion aterian kivassa asunnossaan Kent Streetillä.

Keksiviikkona Janne lähti mukaamme sotamuseoon (Anni oli töissään lähetystössä aina päivisin, töissään päivisin - päissään töivisin. hahahah), jonka mittavien kokoelmien parissa kului monta tuntia. Illalla koko porukka pubissa Ottawan yöelämän keskusalueella Byward Marketilla syömässä ja katsomassa Senatorsin ottelua isolta ruudulta.

Torstain ohjelmana oli pyöräretki Gatineaun puistoon. Okon ja Jannen kanssa vuokrasimme pyörät ja suuntasimme joen yli Québecin puolelle. Gatineaun puisto on valtava luonnonpuisto käytännössä keskellä kaupunkia. Vaikka ruska on jo ohi, niin oli maisema puroineen ja kallioineen komeata. Eksyimme pienelle kinttupolulle juuri ennen päämääräämme Pink Lakea (Tämä katupyörillämme suoritettu reilun kolmen kilometrin maasto-osuus sai tietenkin sankaritarinamaisen muodon myöhemmin perjantai-illan hybriksessä kerrottaessa). Pääsimme joka tapauksessa vielä ehjinä takaisin Ottawaan, ja kävimme moikkaamassa Annia lähetystössä. Illalla tapasimme Okon kanssa kaveriani Seania, johon tutustuin kesällä Québecissä. Sean on Calgarysta, mutta opiskelee Ottawassa. Kaverilta ei jutut lopu kesken, ja viihdyttävää oli taasen kuunnella Seanin hitusen ehkä väritettyjäkin, mutta ainakin meneviä tarinoita.

Ja perjantai tuli taaskin. Päivällä suoritimme Okon kanssa junttimoottorimarssin Ottawan Ikeaan (Québecissä ei sellaisia hömpötyksiä ole). Täytimme sinisen kassimme glögillä, pipareilla, daimeilla ja puolukkahillolla ja palasimme Ottawaan. Bussimatka takaisin ruuhkassa kesti tunnin ja neljäkymmentä minuuttia. Mutta sen oli arvoista, nyt on sitten glögiä kämppä täynnä. Illalla olimme Okon kanssa Highlander-skottipubissa syömässä, Anni, Janne sekä Annin harjoittelukaveri Sanna liittyivät seuraamme myöhemmin suurlähetystön halloween-juhlien tyynnyttyä. Hauska illanvietto vielä perjantain ja koko viikon päätteeksi.

Eilen palasimme sitten Québeciin ja normaaliin päiväjärjestykseen, aitoquébeciläiset halloween-juhlat jo heti eilen Sarah'n luona (Kavenin kämmpiksen tyttöystävä). Kivaa oli taas puhua ranskaa viikon tauon jälkeen.

Mutta olipa siis mainio viikko, sukulaisten tapaaminen on aina ihanata, vallankin kun se nyt näissä olosuhteissa on käynyt aika harvinaiseksi herkuksi. Ja Ottawa tuli nähtyä kohtalaisen perusteellisesti, ainakin näin turistiluokituksilla. Virkistävää oli myös kaupungin monikulttuurisuus Québecin kanadanranskalaisuuden vastapainoksi. Ja nyt on taas hyvä fiilis jatkaa opintoja, aika kiireinen loppuvuosi tiedossa, mutta kun tämän reilun kuukauden jaksaa vielä painaa niin sitten onkin joululoma ja kaikkea kivaa (mm. vanhempien ja pikkusiskon vierailu). Ja sitten jo kevät. Aika rientää, tasan 4 kuukautta olen tänään ollut Pohjois-Amerikan mantereella. Paljon on tullut nähtyä, mutta paljon on vielä myös näkemättä, joten antaa homman jatkua vaan. Kiitos kaikille kaikista kivoista kommenteista taas, on kiva saada välähdyksiä teidän syksystänne kun tämä rustaaminen muuten on niin yhdensuuntaista. Ensimmäinen marraskuuta, olkoon tämä hyvä kuu kaikille!

Kuvat: niin dorka olen, etten ottanut yhtään kuvaa koko meidän porukastamme Ottawassa. Harmittaa vietävästi, mutta tässä nyt korvaukseksi pari muuta fotoa.

1. Parliament Hill, Colline du Parlement, liittovaltion poliittinen keskus Gatineaun puolelta kuvattuna.
2. Tuonne metsän keskelle me pyörämme ohjasimme pienen epäröinnin jälkeen.
3. Kanadalaista rämettä.
4. Pink Lake Gatineaun puistossa.