Putkinäkomiehen näkemyksiä kotiprovinssista

Hyvät lukijat, adventtiaika lähestyy, ja samalla minun opiskeluvuoteni puoliväli alkaa olla käsillä. Paluulippua ei ole, mutta näillä näkymin vapun tienoossa ensi vuonna olisin taas Suomessa. Voisin näin puolimatkan krouviin tullessani istahtaa hetkeksi, ottaa kupillisen Ottawan Ikeasta tuskalla raahattua glögiä ja kertoa vaikutelmiani Québecin yhteiskunnasta.

Huomioikaa, että nämä ovat täysin subjektiivisia ja suorastaan rikollisen yleistäviä näkemyksiä joita tukee puolen vuoden (eli ei riittävät)Québecin historian ja sosiologian opinnot. Tyypillinen historianopiskelijan "luulen tietäväni kaiken" -asenne paistanee läpi, mutta kuten otsikko vihjaa, yritän muistaa rajoittuneisuuteni kun täällä havainnoin.

Minä pidän Québecistä. Kaikessa mielenkiintoisuudessaan, kaikessa kummallisuudessaan, ja uskallan sen sanoa: kaikessa katkeruudessaan. Québec ei ole päässyt yli siitä, että sen väestön kieli ja kulttuuri ovat olleet uhattuna Pariisin rauhasta 1763 lähtien. Tämä näkyy asenteissa, kulttuurissa ja kontakteissa. Olen tavannut nuoria paikallisia, jotka eivät ole käyneet edes Ontariossa. Ja kaupoissa täällä ei myydä suosittua kanadalaista Molson Canadian -olutta. Nimi on väärä.

Väestöryhmittymien historia ei ole pelkästään kieliä, ideologioita ja kulttuuria ja näiden manifestaatioita. On muitakin, näkökulmasta riippuen heikompia, yhtä suuria tai suurempia voimia. Ranskankieliset kanadalaiset ovat perinteisesti olleet köyhempiä kuin englanninkieliset. Montréal oli teollistumisen aikaan ja sen jälkeenkin Kanadan talouden keskus, mutta voitot taskuun kääri englanninkielinen omistajaluokka, työläiset olivat useammin ranskankielisiä kuin englanninkielisiä (vaikka ehkä iirin kieli siellä joukossa kiiri!). Tällaisista asetelmista leivottiin sitten Kanadan liittovaltio 1860-luvulla. Kaksi kertaa Québec on siitä yrittänyt irti, 1980 ja 1995, ja molemmilla kerroilla tuli turpaan niukasti.

Kun puhuimme Kanada-nimen alkuperästä kavereiden kanssa (muistanette että Canadien alunperin tarkoitti nimenomaan ranskankielisiä, ja nykyään Canadian/Canadien tarkoittaa englanninkielisiä erotuksena québeciläisistä),totesi eräs québeciläinen ystäväni nimestä, hieman viinin rohkaisemana, mutta kuitenkin, jotain varsin kuvaavaa: "Ne varastivat sen meiltä. Ne varastivat kaiken meiltä." Tällaiset asenteet ovat omiaan luomaan katkeruutta ja muutoksenhalua. Viimeisimpien tutkimusten mukaan suurin osa Québecin nuorisosta haluaisi irti Kanadan liittovaltiosta!

Montréal on luku erikseen. Se on maailmankaupunki, jossa ranskan ja englannin vastakkainasettelu osittain häviää italian, kiinan, espanjan, portugalin ja muiden kielien sekaan.

Tämän enempää en nyt teitä tylsistytä, juttua kyllä riittäisi ja lupaan, että halukkaille kerron erittäin mielelläni näistä asioista sitten kun tulen taas sille puolelle Atlanttia.

Viime viikonloppu Montréalissa oli odotetun onnistunut. Graham on opiskellut kaupungissa, ja niinpä vierailun aikana oppi tuntemaan kaupunkia aivan eri tavalla kuin jos yksin olisi pyörinyt. Asuimme Grahamin kavereiden Sarah'n ja Fran:in luona keskellä "Plateau:ta", kaupungin nuorekkaan elämän keskuksessa. Emäntiemme kanssa emme ehtineet paljoa seurustella, sillä näillä oli kummallakin opinnot siinä vaiheessa, että yötä päivää istuivat koneidensa ääressä kirjoittamassa. Sääli sinänsä, sillä kuten Graham oli varoittanut, neidit olivat ei pelkästään wonderfully brilliant mutta myös drop-dead gorgeous.

Ohjelmassa oli kaupungin kiertelyä ja syömistä ja juomista, sekä kohokohtana lätkämatsi, Red Wings - Canadiens. Canadiens pelasi käytännössä koko ottelun alivoimalla, mutta onnistui nousemaan 0-2 -takaa-ajoasemasta tasuriin. Rankkareilla Red Wings oli sitten valitettavasti parempi. Mutta hieno ottelu! Sunnuntaina kävimme Grahamin kanssa (Okko ja Kaven lähtivät aikaisemmin sunnuntaina) kuuntelemassa McGill Universityn kuoron konsertin, jossa Fran oli mukana. Schubertin messu, G-duuri sekä joululaluja ohjelmassa, hyvä kuoro. McGill on siis Kanadan arvovaltaisin yliopisto. Minä jäin vielä illaksi Montréaliin, ja kävin kuuntelemassa John Mayallin keikan. Mahtava oli, uusi bändi kasassa, kitaristi Rocky Athas oli suvereeni, mutta suurimman vaikutuksen teki basisti Greg Rzab, aivan hillitöntä soittoa!

Pahoittelen, että tuli näin paljon tekstiä, mutta kun pääsee vauhtiin niin kirjoittaminen on vaan niin hauskaa. Koettakaa kestää. Lisää pulputusta taas viikon päästä. Emme saaneet kissa-kämppää, etsiminen jatkuu!

Kuvat:

1. Plateau:n maisemaa, upeita taloja, aikanaan englanninkielisen kauppiasluokan asuinseutua. Pääosin ranskankielinen työväestö asui pohjoisempana vaatimattomammissa oloissa.

2. Peli. Canadiensin peliasu liittyy seuran 100-vuotisjuhlakauteen. Tietyissä kotiotteluissa esitellään pelipaitoja vuosien varrelta. Tällä kertaa joukkue pelasi sinisissä.

3. Urheilujuhlan tuntua Molson Ex -katsomossa. Viimeinen rivi hattuhyllyllä, mutta silti näki hyvin! Herrat vasemmalta oikealle: Amqui, Québec; Espoo, Suomi; Kuopio, Savo ja St. Mary's, Ontario.