Kuuppa on suoraan sanottuna aika sekaisin tuosta sosiaalisesta paukusta, joka aiheutuu kun 50 21-75 -vuotiasta ihmistä lähetetään landelle laulamaan ja juhlimaan. Konseptissa ei todellakaan ole mitään uutta Brahe Djäknar -vuosien jälkeen, mutta tällä kertaa en entuudestaan tuntenut ketään joten kaikkien uusien tuttavuuksien ja tilanteiden käsittelemiseen menee aikansa. Ihan normaalisti. Joten ei sen enempää tästä viikonlopusta nyt. Uusia kavereita, ranskanranskaaquebeciäranskaa ja laulut soi päässä. Konsertti 5.12.
Jos viime viikko oli olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen suomalainen, on tämä viikko lipunut, tai rynninyt ohi lähes kokonaisuudessaan en français. Maanantaina kirjoitin taas yhden sosiologian kirjallisen tehtävän. Tiistaina olin koulun jälkeen lenkillä ja sitten olusilla Sacrilegessä St Jeanilla Alexis'n kanssa, pitkästä aikaa. Alexis siis alunperin paikallinen "tukioppilaani" jonka kanssa olen hyvin ystävystynyt. Poikkeuksena viikon ranskalaisuuteen keskiviikon jo perinteeksi muodostunut pubi-ilta. Yliopiston pubissa yleensä kokoonnumme lähimmällä vaihtari(+Kaven)porukallamme (Minä, Kaven, Okko, Graham, Michele) päivittämään kuulumisia. Ja yhteinen kieli lipsahtaa usein englanniksi.
Torstain ja perjantain sairastin kotona, onneksi oli vain kevyt flunssa. Eikä varmaankaan sikaa ollut kehissä kun kerta näin nopeasti meni ohitse. röh röh.
Ja kas, tuli taas viikonloppu. Ja siitä jo kerroinkin sen vähän minkä sunnuntaihämmennykseltäni nyt pystyn. Olkaahan ihmisiksi siellä ja kaikille isille hyvää päivää (täällä vielä sunnuntai, ihan selkeesti).
Kuvat:
1. Vanha nunnaluostari, jossa majoituimme ja lauloimme.
2. Tällainen jäätävä 1900-luvun ensimmäisen puolikkaan aikana rakennettu katedraalimainen kirkko on jok'ikisessä pienimmässäkin québeciläisessä kyläpahasessa. Muistuttaa katolisen kirkon vallasta ennen 1960-luvun rauhallista vallankumousta. Kuvassa taas myös näköjään ARRÊT.
3. Pyhän Casimirin läpi virtaava pyhän Annan joki. Huomatkaa parveke veden päällä sekä hauska "lintupönttö".


Kommentoijan "prime time" näyttää olevan maanantaiaamu - taas olin eka! Tämä onkin juuri sopiva pehmeä lasku työviikkoon - tulee heti tehokas olo! Täällä sumuista ja tihkuista, kuten marraskuuhun kuuluu, mutta kyllä se siitä taas lähtee. Ohjelmassa uuden myyntipäällikön koulutusta jne. Minkähänlaista musiikkia teidän konsertissa esitetään -joululauluja vai? Emme pääse nyt sitä kuuntelemaan. Sen sijaan menemme monestakin syystä printeiseen Flora-BD joulukonserttiin. Tänä vuonna siellä laulaa Eeva! Hauskaa viikon alkua vaan sinne!
VastaaPoistaJännältä näyttää kuvassa tuo vanha nunnaluostari, varmaan oli hieno myös sisältä! Tsemppiä kielen ja opintojen kanssa :) Kuulemisiin:)
VastaaPoistajepa, joululauluja skulaillaan täällä myös. Ranskalaista tavaraa sekä mm yks Brucknerin kantaatti. Saksan lausuminen näillä kavereilla on aika hakusessa, mutta mitäs pienistä.
VastaaPoistatoi luostari oli kyllä aika jänskä, ei se nyt lopulta niin vanha ole, mutta jotenkin kolkolla tavalla kiehtova paikka kyllä. en halua koskaan nunnaksi.
voi ei, sit täytyy miettiä uudelleen mitä lähetän sulle joululahjaksi!
VastaaPoistaterveterve multa myös. Täällä pikkuinen valkoinen häivähdys maassa mutta hiihtämään ei pääse edes "pyörätiesuksilla" vielä. Nollassa lämpö. Mitä muuta - oli vedenpaisumus Rautatientorin alla, kansa panikoi sikafluinssan ja rokotusten ympärillä, Tami ei enää nauti Sportin pelaajien luottamusta (mikä yllätys)jne. jne. Olet varmaan näistä netin perusteella selvillä jos jaksat ylipäätään olla kiinnostunut koto-Suomen asioista. Mitenkä siellä hyksnyks -tilanne? Marja sai rokotuksen, te saatte (Eevan kanssa)varmaan tykönänne, äiti ja minä ei taideta ehtiä mukaan koko rumbaan ennen kuin epidemia on ohi, tai eihän sitä tiedä.
VastaaPoistaOlen lukenut Juha Siltalan Sisällissodan psykohistoriaa (tsyko-). Aika erikoinen kirja ja ainakin mulle uusi näkökulma. Kuvitus ja osin tekstikin "ei heikkohermoisille".
Joko siellä thalvi thulee?
Ei juma! Toi linnunpöntökkä vei mun syömein! Täytyy kysyä faijikselta, et voisko se suunnitella jonkun pienoiskartanon, jonka vois tumpata tollasen polen päähän ja istuttaa tohon Otaraitin kylkeen, niin et voisin bongailla fogeleita aina aamukahvia hörppiessä.
VastaaPoistaEi suinkaan paha toi veden päällä killuva partsi myöskään. Kelpais mullekin! : ) Nastaa, että sun elämä on niin liikkuvaista siellä!