Keskiviikkona saatoin sitten siskoni poikaystävineen Ste Foyn Shellille, josta heidän kimppakyytinsä lähti. Koska bussi välillä Qc-Montréal on niin hävyttömän kallis, on täällä varsin kehittynyt virallinen kimppakyytisysteemi. Joka tapauksessa olen iloinen ja kiitollinen visiitistä, ja PEIn matka oli tietenkin reissu, jonka muistaa loppuelämänsä.
Ja yht'äkkiä olikin jo torstai. Okon synttärit illalla, syömässä porukalla ja koulun pubissa sen jälkeen, turha edes sanoa että kivaa oli. Perjantaina olimme Musée de la Civilisationissa (taas, olin siellä myös E:n ja H:n kanssa). Tällä kertaa opastettu kierros, Graham suositteli siksi että kuulisin kuinka puolueellinen oppaan näkemys Kanadan historiasta on. Noh, enpä tiedä, kun tuntiin puristaa tuon historian ihmisille, jotka oletuksena eivät tiedä mitään aiheesta (olimme vaihtariryhmän kanssa) niin jäähän siitä väkisinkin tärkeitä kohtia pois. Ja tietenkin ranskankielisten kollektiivinen muisti on eri näköinen kuin englanninkielisten, sehän nyt on selväkin.
Grahamin kaveri Nate Ontariosta on muuttanut kaupunkiin ja olimme hänen luonaan viettämässä perjantai-iltaa Grahamin ja Kavenin kanssa. Mainioita keskusteluja (muut kolme ovat yhteiskuntatieteilijöitä), huipentumana tietenkin Québec vastaan Ontario, jota seurasin ja kommentoin (minkä uskalsin) innokkaasti aitiopaikalta. Hyvä ilta! Lauantaina olivat Graham ja Nate sekä Uxoa ja Cristina (Baskimaa ja Cantabria) luonani katsomassa Canadiensin peliä. Ja matsin päätteeksi kaupungille.
Sunnuntaista tähän iltaan olen sulkeutunut kotiini ja opiskellut paljon ja ollut itsekseni. Lenkille vain olen poistunut kopistani. Ensi viikolla on "midterm"-kokeet ja sitä ennen pitää palauttaa pari kirjallista tehtävää, joten päätin skipata luennot alkuviikolta ja paahtaa itsekseni sen sijaan. Uskon, että tämä oli viisas veto.
Tekee kyllä todella hyvää välillä olla itsekseen. On varsin mielekästä kun pääsee ajan kanssa miettimään että kuka tämä henkilö on joka täällä nyt pyörii ja mitä hän on suhteessa aikaan esimerkiksi reilut kolme kk sitten. Ja ehkäpä johtopäätös ei ole kovinkaan radikaali, eikä ihminen ehkä muutu juurikaan (mistä minä tiedän, olen 22v.) mutta silti tekee hyvää vähän mietsiä ja fundeerata välillä. Hyvänä lisänä tähän vanhemmiltani nimipäivälahjaksi saamani kirja, Kjell Westön uusin tiiliskivi, olen lukenut yli puolet jo ja todella hyvää tavaraa, niin kuin Westö aina. "Gå inte ensam ut i natten". Å int går ja ju heller. Monien sukulaisten ja hyvien ystävien kanssa olen vaihtanut kuulumisia viime päivinä ja sehän on tärkeintä mitä voi tehdä. Jopas oli taas tekstiä, melkein kuin sunnuntaisaarna! Mutta mihinkäs näistä pääsee.
Noniin ihmiset, heipä vaan, minä jatkan esseetäni Québecin ja ranskankielisen Kanadan yhteiskunnan eroista. Yli puolivälin olen jo, joten valoa tunnelin päässä, vaikka välillä eteneekin hi-taas-ti!
Kuvat:
1. Sanopa muuta!
2. Sehän näyttää ihan kaupungilta tästä kulmasta!
3. Chute Montmorency Qc:n itäpuolella.
4. Bunkerot botskissa.
5. Joki ja vuoret.




Hurjan hyviä kuvia joelta! Erityisesti bunkerot botskissa-otos sytyttää :) Me käytiin Montealissa kattomassa se Inglorious Basterds ja se oli kyllä ihan mestariteos. Lämpimästi voidaan suositella sullekin, jos vaan ikinä Quebecissä tarjoutuu mahollisuus nähä se englanninkielisenä. Mutta toisaalta, mistäs sitä tietää vaikka se olis Le Commandos Des Bâtards-versiona vielä toimivampi!
VastaaPoistakiitti! hahah, mä kyllä vähän (oikeestaan paljon) vierastan sitä ranskankielisenä... käytiin sen sijaan tiistaina kattomassa yks quebeciläinen komedia. se oli kyllä hyvä, ainakin se minkä siitä ymmärsi :)
VastaaPoistaJoo, kieltämättä, kyllä sen oikeesti tietää kummalla kielellä se toimii :)
VastaaPoistaHei Otso, terveisiä mökiltä! Pohjoistuuli viistää pitkin Airistoa, lämpöasteita ei ole juuri nimeksikään, mutta aina täällä vaan viihtyy. Marja ja papi lähti kantamaan klapeja puuvajaan (viime käynnillä kaadetut kaksi kuusta on nyt osina). Hirviporukka oli Paajasen pellolla tänään, Lehväset oli nähneet saalistakin saadun. Metsäkävely ei siis oikein houkuttele nyt, vaikka siellä olisi huomattavasti lämpimämpi kuin täällä rannassa. Ehkä otan huomenna tuffan Saarioinen-lippiksen päähäni ja rohkaisen mieleni.
VastaaPoistaTsemppiä lukemiseen, hyvä, että saat sieltä mukaasi muutakin pääomaa kuin vain sosiaalista, vaikka tärkeäähän sekin on! Lentoliput ostettu 27.12. Montrealiin.
jepajee, lloistava homma, että ostitte liput! tere tulemast sitten vaan reilun parin kuun päästä (Jo!!)ja ei kannata mennä sinne metsään pyörimään jos ne ammuskelee siellä, hesarissa luki että Keuruulla hirviporukka oli vahingossa ampunut viisihenkisen perheen autoa. pysykää siellä rannassa vaan, vähän on ikävä kyllä merta ja saaria, westö oli mahtava ja tietenkin helsinskiin kaipasi kun se kaupungin kuvaus on niin elävää. Mutta hyvä lahja oli, kiitos siis!
VastaaPoistahihii kyllä oottekin punkeroita tossa kuvassa! :) kiva kun kehuit westöä, pakko käydä ostamassa se. aivan pakko. rakastin missä kuljimme kerrania (taivutus tarkkaan harkittu). tsemppiä tentteihin ja eloon siellä!!
VastaaPoista