torstai 10. joulukuuta 2009

Vähiin käy ennen ku loppuu

Talvi on tullut! Täällä on nyt satanut lunta kaksi päivää putkeen. Alla kuvia kadulta, joka vielä kahden viikon ajan on kotikatuni, sitten St-Roch!

Kerrankin sellainen olo, että ei ole paljon mitään sanottavaa, joten laitan vain kuvia. Tällä viikolla oli viimeiset kurssit, nyt "enää" kaksi tenttiä ensi viikolla, yksi kirjallinen työ Acadian yhteiskunnasta ennen acadialaisten karkoitusta (englantilaiset suoritti em. operaation 1750-luvulla) ja sitten on syksy paketissa. Melkein kaikilla kavereilla on koulu jo loppu, joten vähän se syö motivaatiota kun kaikki muut ovat jo lomalla. Eilen oli vähän läksiäishenkistä meininkiä, muut kun lähtevät koteihinsa jouluksi. Okon, Grahamin, Kavenin, Michelen ja Mary Rosen kanssa olimme koulun Pubissa ja oli kyllä pitkästä aikaa melkoisen villi ilta, tänään on ollut "vähän" hitaampi päivä. Mutta hyvä nollata aivot välillä. Minusta on kaikesta huolimatta kiva jäädä tänne jouluksi, luulen, että kotiin palaaminen sekottaisi päätä. Nyt kun minun on hyvä olla täällä niin mikäs tässä ollessa. Vallankin kun niin kivoja vieraita tulossa pyhien aikana! Vaikka tietenkin kaikkia niitä jotka eivät tule visiitille on kova ikävä!

Mitä enemmän tänne kotiutuu, sitä vähemmän keksii kulttuurillisia tai yhteiskunnallisia aiheita mistä avautua tänne. Arki on arkea kaikkialla jne. Vaikka onhan tämä mahtavaa kun tällaisen mahdollisuuden olen saanut, ja nautin kyllä ihan täysillä joka hetkestä täällä!

Ja sitten kuvia:

1. Kotikatua, yhden päivän aikana tuli jo näin paljon lunta!
2. Kotipihaa
3. Erkka-serkun toiveesta "ruma naamani", no tästä se ei paljon rumene, Ere-poju, hahaa! Silmäpussit johtuvat eilisestä eikä mistään sen vakavammasta väsähtämisestä. Taustalla kartta Maritime-provinsseista (New Brunswick, Nova Scotia ja Prince Edward Island)



8 kommenttia:

  1. ei mua niinkään huoleta noi silmäpussit kuin toi pään ilmeinen paisuminen :D

    täälläkin odotellaan ensi viikolle luvattuja kovia pakkasia, saas nähdä!

    muuten, latinan I:n loppuarvosanaksi täysin puskista 4, odotin lähinnä läpipääsyä :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä pää levinnyt aika pahasti... Toivottavasti loman aikana paine helpottaa ja pääkin palaa normaaliin kokoonsa. Tosin fotograafisesta näkökulmasta tarkasteltuna voisin veikata kuvan otetun melko laajakulmaisena, jonka johdosta kohde leviää kohti reunoja. Haha. Mut kiva kun mulla sanalla oli merkitystä, oli kiva nähdä kotikuvia! Seresere.

    VastaaPoista
  3. Ton näkönen kun tulis pimeessä vastaan niin voi olla, ettei naurattais yhtään!

    Mutta siis apua tota lumen määrää, mistä me löydetään sellaiset talvikengät, joilla tuolla pärjää, kun ei täällä ole vuosikausiin tarvinnut!

    VastaaPoista
  4. lähretähän emännän kanssa hippaamahan. nyt.

    VastaaPoista
  5. terve ja kiitos Jésus de Montréalista, mainio leffa! Saimme vihdoin nurkkahuoneen siihen kuntoon että siellä voi telkkaria katsella. Sohva tosin tulee vasta tammikuun lopussa. - ja nyt täällä on kylmä (-10), tuulee kovaa. Katselin että teillä on lämpimämpää tällä kertaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvä Eeva, vanha latinisti, anna mennä! Ere olet varmaankin oikeassa ku ei mun pää oikeest o noi lässshki. Ja Äet emmä tiä niistä kengistä, mut siel on ainaki ny paljo kylmempi kun täällä, et ehkä te ootte jo tottunu talveen ku tuutte!

    Hyvä et piditte J de Montréalista, katottiin se kesällä Myran perheen landella ja ajattelin jo sillon et pitää lähettää kotiin. Täällä nyt syksyn kakkiaismaisin viikko, tunne päässä todellakin sellainen kun kuvassa ylhäällä. Mutta keskiviikkona on stressi ohitte sitten. Heipssshhh!

    VastaaPoista
  7. Jaha, eli stressi on helpottanut, kun luet tätä. Toivottavasti kaik män hyvästi. Täällä tänään -17. Kävin autopesukoneessa aamulla, että sain auton töissä kuivumaan lämpimään talliin. Ovet oli niin jäässä talliin päästyäni (5 min matka pesukoneelta) että en ollut päästä ulos autosta. Mutta voi voi miten kaunista on! Ja näyttäis jatkuvan samanlaisena. Mukava ajatella, että matkallelähtö lähenee...

    VastaaPoista
  8. Aika jäätävää, miten sun silmät ja toi takki mätsää. Mistä puheenollen, kuinka monessa värissä sulla oikein on toi kauriinmetsästäjä-nuttu?!? Muistelisin nimittäin, että ssamanlainen roikkui ainakin punamustana sun vaatekaapissas yhdessä fotossa...

    VastaaPoista