Huoneeni on paljon isompi kuin luukkuni asuntolassa, ja kaikin puolin viihtyisä. Koskapa huone on kellarissa, näkyy ikkunasta vain pensasaitaa. Mutta hyvänen aika, eihän Brahenkatu 10 A 16 luksusnäkymien (paitsi "Felkkas hus", joka on DDR) jälkeen mikään kuitenkaan tuntuisi miltään, joten tyytyväisiä ollaan! Ja vuokra on todella alhainen, alle 300 bucksia ja kaikki sisältyy hintaan. Vessan ikkuna pitää muistaa muuten sitten sulkea ainakin välillä, koska kuten Denis sanoo "ca coute cher chauffer le Canada!". Hauskaa mielestäni. Kuvia alempana.
Nyt on juhlittu syntymäpäiviä oikein kunnolla. Sunnuntaina menimme Patrician kanssa erääseen Sushi-paikkaan Avenue Cartierilla, joka on yksi Québecin monista ravintolakaduista (vanhemmilleni tiedoksi, että täällä scoutataan koko ajan uusia paikkoja joihin menemme sitten syömään teidän piikkiinne kun tulette tänne - kyseessä kikka, jonka opin Panun Rooman-ajoilta). Ja olipahan mahtava sushiateria, kerta kaikkiaan. Hauska synttäri-ilta siis!
Eilen oli vuorossa yliopiston pubi ja synttärieni juhliminen jatkui. Paljon ihmisiä paikalla, ilta venähti ja yöunet jäivät vähäisiksi, mutta ha-hauskaa oli kyllä!
Tiistai lähti maanantain synttärijuhlien takia vähän hitaasti käyntiin. Ehkäpä päivän luonteen voisi tiivistää siihen hetkeen, kun kaadoin kahvit paidalleni ja lattialle Les Ailes de la Mode -vaatekaupassa. Onneksi ei mennyt myynnissä oleville kledjuille! Hyvällä tuulella olin silti koko päivän väsymyksestä huolimatta.
Tämä on nyt siis viimeinen viikko tätä ranskankurssia, vähän haikeata kun kaikki kaverit hajaantuvat ympäri Kanadaa. Yritän ehtiä kirjoittaa viimeiset tunnelmat vielä loppuviikosta, sillä perjantaina lähden pois Québecistä väliaikaisesti, enkä välttämättä ota tietokonetta mukaani. Menen ensin Myran mökille Mont Tremblantiin Montréalin pohjoispuolelle, ja sieltä tullessani jättäydyn pariksi päiväksi "la métropole":n eli Montréaliin turisteilemaan. Loppulomalle suunnitelmat vielä avoinna, mutta jos budjetti antaa myöten, lähden katsomaan Atlanttia Gaspésien alueelle itäisimpään Québeciin. Siellä olisi aika mahtavia maisemia tarjolla, katsokaa vaikka: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e3/Rocher_perce_gaspesie.jpg Paikka on tosin 13 tunnin bussireissun päässä, mutta ei se menoa haittaa.
Olen aina luullut olevani tummahiuksinen ja -hipiäinen, mutta karu totuus on paljastunut jo monta kertaa täällä. Kolme kertaa on ennestään tuntematon, minulle esitelty henkilö arvannut, että tulen Pohjoismaista ennen kuin olen ehtinyt sanoa mitään. Ja Sean sanoi viime viikolla, että "your dad's gotta be really blond, right?" , "no", "your mum?" ,"no" (mammanihan on tumma kuin rusina!). "Then whatta hell happened to you, buddy?!". Joten blondeja ollaan ja blondeina pysytään, mikäs siinä.
Kiitos tuhannesti kaikille synttärionnittelijoille, olin aivan loistavalla tuulella koko sunnuntain teidän yhteydenottojenne takia!
Niin ja espoolaiset, muistakaa Honkaa! Torstaina mahdollisuus päästä Europa Leaguehen (entinen UEFA Cup) ja sunnuntaina kotiottelu HJK:ta vastaan. Mitä herkkua, nauttikaa! Minä kuuntelen Radio Suomen nettiversiosta sitten, että miten menee.
terveisin,
Otso Kortekangas
Chambre 6
2605 Rue Lapointe
Québec G1W 1A9
Québec, Canada
suklaata ja kalakukkoja saa lähettää
Kuvat:
Tämä kaveri ei kaipaa enää tässä vaiheessa esittelyjä. Un écureuil noir!
Kotikatu, vain paikallisliikenteelle, kiitos!
Kotitalo, jonka kellarissa sijaitsee synkkä salaisuus...
...eli oma huoneeni ja queen size -sänkyni! (pitää vähän sisustaa ja heittää joku juliste seinälle tms.)



Et siis ilmeisesti viettänyt synttäri-iltaasi yksin koti-ikävässä kieriskellen, no enpä oikeastaan sitä odottanutkaan. Aikamoisen porukan olet jo saanut ympärillesi kerättyä - hauskaa!
VastaaPoistaOnnea uudelle kodille! Näköjään sulla on mikro ja telkkari ja ihan ruhtinaallisen kokoinen työpöytä. Mitäpä sitä opiskelija muuta...Täytyy sanoa, että vaalea keltainen seinämaalina (vai valehtelevatko kuvan värit?) on hyvä valinta huoneeseen, jossa on tuollainen panoraamaikkuna!
Ja hei Otso, olet blondi, olet aina ollut, etkö sä nyt sitä tienny!!
jestas, mikä toi marmorikuvivoitu lipastopöytäsysteemi oikein on?? tulee mieleen ne sirkan ja kalen antamat mielettömät marmoripöllöt joilla oli ylioppilaslakit päässä!
VastaaPoistameinaakko käydä jo lomallas pei:llä kurkkimassa? täällä matkakuume kasvaa, toivotaan että ehditään sairastaa sikis ennen matkaa, tai sitten vasta jälkeen.
hii-ohoi! täälläkin muutto lähenee päivä päivältä. alan tottua asumiseen laatikoiden keskellä.
Kivan näköinen vaihtarikämppä, voi sitten muun touhun keskellä joskus kotonakin käväistä =) Ja vihdoinkin se musta orava, täälläkin jo ehdittiin kiinnostua niistä.
VastaaPoistaTäällä ollaan katseltu karttakirjoja aika lailla, ja tietenkin niitä Nouvelle Brunswickin ja PEI:n seutuja =) Se on kyllä sellainen joka tytön unelmamatkakohde. Se péninsule de Gaspé on siis superhyvä valinta matkasuunnaksi. Kuvia sitten, jos sinne pääset! Paljon!
Terveiset Panulta! Ja Hilja-vauvalta, joka osaa kääntyä jo kyljelleen viltin päällä.
jei!!!!! vihdoinki kuva oravasta!!!! nyt mä oon onnellinen. :)
VastaaPoistaOnpas söpö orava, mutta mitäköhän bart sanoisi siitä ? Tänäänkin meinas hypätä sydän kurkkuun kun huomasin yhden päättömän orava-raukan laatoilla! Ja niitä on ollut enemmänkin kuin yksi. Mulla on vielä pari viikkoa koulun alkuun, vähän jänskättää. Huomenna on muuten Madonnan keikka Jätkäsaaressa!
VastaaPoistaNiinno, toi kuva on vähän huono, seinät on kyllä ihan valkoiset. Ja osa huoneesta jää kuvan ulkopuolelle. Eeva, en nyt tokikaan vielä mene PEI:lle sentään. Mutta hyvä et tuutte jo syyskuun lopussa, siel on ruska-aika sillon! Onks liput jo varatud?
VastaaPoistaJep, kuvia tulee toki jos pääsen matkaan Gaspésieen. terveisiä takaisin paljon Panulle ja Hiljalle!
Mare, vähän jännää et sulla alkaa koulu kohta! Soitan sit ku oot vähän aikaa ehtiny käydä koulua, et ketä opettajia sulla on ja miten niitä tulee käsitellä.
on liput ostettu! 28.9 suunta kohti lontoota ja eteenpäin. ajateltiin tulla suoraan quebeciin ja löysäillä sit lopuks ottawa-montreal-akselilla pari päivää. jei! kun suunnitelmat tarkentuu niin laitan sulle mailia sit.
VastaaPoistaEi juma. Musta tuntuu, että tulisin ton kurren kanssa hyvin toimeen. Ei värillä väliä kunhan se on musta, edesmenneen isoisäni sanoin. Todettakoon vielä, että makeimmat naurut sain kuitenkin Maren kommentista! Mä oon kaikki nää vuodet (?) luullut, että vitsailit, kun lähetit mulle tekstarin, jossa kerroit, että sulle ja kotiin kuuluu perusmeininkejä = Bart kantaa päättömän oravan päivässä sisään. (Mulla on itse asiassa se tekstari vieläkin tallella, koska saan siitä hupia huonoinakin päivinä.) Nyt sitten kun luin ton Maren kommentin, tajusin, että tekstari jota oon lukenut vitsinä onkin kirjoitettu ihan vakavassa hengessä. *zoink* Aivan loistavaa! :D
VastaaPoistaHei mutta olennaiseen: mikä ihmeen verme toi tossa mikron päällä on?! Jokin quebec-uuni/grilli?
Otso, otso, otso.. viimeisen kerran, se on Afro-Amerikkalainen orava eikä mikään musta.. Muuten näyttää kivalta toi sun kämppäs, muistuttaa maanalaisuudeltaan mun Nummiksen ketunkoloa vuodelta yksi jälkeen lakituksen. Siellähän vois jopa kuvitella bunkkaavansa (ja dunkkaavansa seuraavana aamuna) jollakin Québecin-vierailulla. Mutta tosiaan toi vihreä kahistus näyttää kyllä aika pahalta.. Pusu pusu hali hali!
VastaaPoistaotsohan mahtuu vaikka takakonttiin on se sen verran pieni, hahah totta viiskytkiloo raavasta miästä ei tunnu missään kun suburbani ottaa millä piestä... kun me kruisaillaan.
VastaaPoistamites ***** touhut?
Pulli arvaa tuliko mulle heti Nummispakan tulipalokellari mieleen? :D Mutta täällä ei haise...
VastaaPoistaVaula se verme on "toast'r'oven", eli jonkinlainen leivänpaahtimen ja uunin risteytys. Kun käytin sitä ekaa kertaa niin koko huone täyttyi savusta, nyt olen pikku hiljaa ystävystynyt sen kanssa paremmin...
"Anonyymi", heheh! Eks se oo "ei tunnu missään kun suburbani ottaa mittaa tiestä???" eikä "millä piestä?". Itsehän en ole Tampereelta ni en voi tietää, sanot sen kuitenki ni sanoin pois alta. Senkin tuhkamo.